Suurilla avustusjärjestöillä on organisaatio Filippiineillä valmiina

Suurten  järjestöjen voima on siinä, että logistiset järjestelmät on kunnossa,  kertoo Pelastakaa lapset ry:n varainhankinnan päällikkö Kaisa Koistinen.

Koistinen muistuttaa myös, että kaikki, jotka ovat töissä näissä järjestöissä, ovat ammattilaisia.

– Kentällä on henkilökunta valmiina, sitä ei rakenneta tyhjästä. Näin ollen avun perillemeno voidaan taata.

Pelastakaa lapset ry toimii kansainvälisen Save the Children International  -järjestön kautta, joka on toiminut Filippiineillä jo vuodesta 1981. Unicefillä on Filippiineillä kansainvälistä henkilökuntaa ja myös paikallisia ihmisiä, jotka ovat työskennelleet maan lasten asioiden edistämiseksi jo vuosia.

Save the Children internationalilla on Filippiinien maatoimistossa töissä noin 190 henkilöä, Koistinen kertoo.

– Maatoimistoa vahvistetaan tarpeen mukaan. Ammattilaisia menee Filippiineille nyt koko ajan lisää.

Pelastakaa Lapsilla on avustustiimejä työssä Boholissa, Iloilossa ja Taclobanissa, osa on paikalla ja osa matkalla kohteisiin. Joka tapauksessa kymmeniä avustustyöntekijöitä on lähiaikoina Filippiineillä, lisää Pelastakaa Lapset ry:n viestintäpäällikkö Carita Päivänen.

Filippiineillä on ollut meneillään auttamisoperaatiot jo aiempien luonnonkatastrofien vuoksi, kertoo Pelastakaa lapset ry:n humanitaarisen avun neuvonantaja Rea Noponen.

– Tämänkin taifuunin lähestymisestä tiedettiin jo etukäteen, joten paikanpäällä oli jo avustajia valmistutuneena eri alueilla.

Lapset saattavat joutua katastrofeissa heitteille

Suomen Unisef lähetti jo eilen hätäapurahastosta 250 000 euroa Filippiinien katastrofin uhreille, kertoo Unicefin viestintäjohtaja Jussi Kivipuro. 

Unicefin erityisenä vastuualueena Filippiineillä on lapsista huolehtiminen. Tämän lisäksi puhdas vesi ja sanitaatio ovat Unicefin vastuulla koordinaation suhteen, Kivipuro kertoo.

– Unicef huolehtii myös lasten rokottamisesta, ruoasta  sekä lastensuojelusta. Lapset voivat joutua heitteille tällaisessa tilanteessa.

– Sitten, kun siihen on mahdollisuus, huolehdimme lasten koulutuksesta, Kivipuro lisää.

Eilen Filippiineille lähti meidän Kööpenhaminan varastosta hätäaputarvikkeita,10 000:lle perheelle, mm. ruokaa, vedenpuhdistustabletteja, lääkkeitä ja pressuja, kertoo Kivipuro.

– Huomenna lähtee normaalien lentoreittien kautta lisää mm. lääkepakkauksia.

Jopa 4 miljonaa lasta tarvitsee apua

Hyvä puoli Unicefissa on se, että me olimme Filippiineillä jo valmiiksi, Kivipuro muistuttaa.

– Siellähän oli maanjäristyksiä jokin aika sitten, ja näiden johdosta siellä oli jo käynnissä erilaisia hätäaputoimia.

Hätäaputilanteissa Unicef koordinoi avustustoimintaa. Mm suuri kansainvälinen avustusjärjestö Oxfam on yksi niistä kumppaneista, joka tekee yhteistyötä Unicefin kanssa.

Filippiineillä on tällä hetkellä ainakin 4 miljoonaa lasta, jotka tarvitsevat apua., Kivipuro muistuttaa.


Lue myös:

    Uusimmat