Suuria määriä lääkkeitä päätyy luontoon

Käyttämättä jääneet lääkkeet ovat ongelmajätettä, ja ne tulisi palauttaa apteekkiin hävitettäviksi.

Luontoon päätyy todennäköisesti kymmeniätuhansia kiloja käyttämättä jääneitä ja vanhentuneita lääkkeitä vuodessa.

Yliopiston Apteekki teetti selvityksen, jossa reilut 60 prosenttia vastaajista kertoi palauttavansa ylimääräiset lääkkeet apteekkiin. Noin kolmannes heittää ne roskakoriin tai huuhtoo viemäristä alas.

Käyttämättä jääneet lääkkeet ovat ongelmajätettä, ja ne tulisi palauttaa apteekkiin hävitettäviksi. Esimerkiksi vesistöihin kulkeutuvat hormonit aiheuttavat kaloille ja sammakoille lisääntymishäiriöitä.

- Lääkekaappi olisi hyvä siivota säännöllisesti. Ylimääräiset lääkkeet kotona aiheuttavat sekaannuksen vaaran ja riskin sekä lapsille että kotieläimille, Yliopiston Apteekista todetaan.

Lääkkeet tulisi palauttaa apteekkiin lajiteltuna. Tabletit ja kapselit laitetaan pussiin ilman purkkia ja läpipainoliuskat myös pussiin ilman pahvipakkausta. Voiteet ja nestemäiset lääkkeet palautetaan omissa pakkauksissaan. Jodia sisältävät lääkkeet laitetaan omaan pussiin.

Yliopiston Apteekin teettämän tutkimuksen teki ympäristönsuojelutieteiden maisteri Noora Hyyryläinen. Asiakaskysely toteutettiin Helsingin, Joensuun, Jyväskylän ja Porin toimipisteissä viime syyskuussa. Kyselyyn vastasi 438 reseptipalvelussa asioinutta. Naisia oli vastaajista 70 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat