Suuri valiokunta arvostelee hallituksen Emu-kantaa

Eduskunnan suuri valiokunta arvostelee hallituksen kantaa talous- ja rahaliitto Emuun. Valiokunnan mielestä hallituksen kanta, jonka mukaan Emu on tärkeä väline työllisyyden edistämiseksi, on ennenaikainen.

Suuri valiokunta katsoo, ettei hallitus voi ottaa tällaista Emua tukevaa kantaa ennen kuin eduskunta on keskustellut hallituksen Emu-selonteosta. Selonteko on määrä tuoda eduskunnalle toukokuussa.

Heinonen perustelee taloudella

Opetusministeri Olli-Pekka Heinosen mielestä Suomen osallistuminen talous- ja rahaliitto Emuun on perusteltua ennen muuta taloudellisista syistä.

Heinonen sanoi Helsingissä, että Emu-jäsenyyden myötä Suomi turvaisi myös osallistumisensa itseään väistämättä koskevaan EU:n talous- ja rahapoliittiseen päätöksentekoon.

Heinosen mielestä EU-vastustajien väitteet, että Emu on askel sotilasliitto Natoon, ovat vailla todellisuuspohjaa. Suomella ei Heinosen mielestä ole sellaista turvallisuusvajetta, jonka täyttämiseksi pitäisi hakea Naton jäsenyyttä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat