Suuri terrorioikeudenkäynti alkoi Etiopiassa

Maratonjuoksun olympiavoittaja Mamo Wolde ja 127 muuta ihmistä joutuvat vastaamaan terrorisyytteisiin eilen Etiopiassa alkaneessa oikeudenkäynnissä.

Sotilaat kaappasivat Etiopiassa vallan vuonna 1977, minkä jälkeen kymmeniä tuhansia sotilashallituksen vastustajia tapettiin ja kidutetettiin. Diktaattori Mengistu Haile Mariam suistui vallasta vasta 1991.

Kaikkien 128 syytetyn epäillään istuneen jäseninä ns. terrorikomiteoissa. Heitä syytetään osallistumisesta kansanmurhaan ja vallankumouskampanjoihin. Syylliseksi todetuille voidaan Etiopian lain mukaan langettaa kuolemanrangaistus.

Monet syytetyistä ovat odottaneet oikeudenkäyntiä vangittuina useamman vuoden, myös Mexicon ja Münchenin maratonvoittaja Mamo Wolde. Syytettyjen joukossa on myös Addis Abeban yliopiston rehtori Alemayheu Tefera Mesheshsa.

Avausistunnossa oikeudenkäyntiä päätettiin jatkaa vasta 14. huhtikuuta, jotta puolustus saa aikaa tutustua syytteisiin.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat