Suuri pukkivertailu paljastaa: Yleisin moka on kolkuttaa väärälle ovelle

Jouluaattona koteja kiertävät joulupukit eivät säästy virheiltä ja kommelluksilta. Yleisin jouluaaton pukkimoka on mennä kolkuttelemaan väärälle ovelle.

– Pukkimme teki kerran vahingossa ylimääräisen keikan. Osoitteen nimi oli kirjoitettu väärin, ja joulupukki meni väärään paikkaan. Saattoi olla melkoinen yllätys talon väelle, joka ei ollut pukkia meiltä tilannut, kertoo Partiolippukunta Tampereen Kotkien Laivueen pukkipalveluvastaava Heikki Alho.

Joskus kaksi pukkia on pyrkinyt samaan kotiin yhtä aikaa.

– Joulupukkimme meni paikkaan, jossa oli jo pukki. Tilanne ratkottiin ovella, joten lapset eivät nähneet, että talossa oli kaksi pukkia, sanoo joulupukkeja välittävän Vaasan Metsäveikkojen lippukunnan johtaja Miikka Rautiainen.

Muiltakaan nolouksilta pukit eivät ole välttyneet. Esimerkiksi tekoparrat ovat syttyneet liekkeihin.

– Pukille halutaan tarjota usein syötävää ja juotavaa, mutta parran takia ei pysty syömään. Sain lapsilta suklaakonvehdin, mutta asussani ei ollut taskuja, joten laitoin konvehdin hanskan sisään. Siellä se suli mukavasti, loppuillan kiersin sula suklaa hanskassa, kertoo Helsingissä pukkeja välittävän Haagan Eräveikkojen pukki Aapo Kiilunen.

– Pikkuinen tyttö tuli kynttilän kanssa istumaan minun syliini. Liekki koski partaa ja se syttyi tuleen. Heitin lapsen maahan ja juoksin itse ulos sammuttamaan partaa, sanoo Kouvolan alueella pukkina työskentelevä Johannes Rebane.

STT haastatteli joulupukkivertailuunsa pukkeja kymmenestä eri kaupungista.

Vierailu kestää noin vartin

Suomessa joulupukin saa kotiinsa aattona noin 50 eurolla. Yleisin vierailuaika on 15 minuuttia. Pisimmät vierailuajat kestävät puoli tuntia, lyhimmät vain kymmenen minuuttia.

Suurin osa pukkipalveluista tarjoaa perinteistä pukin polvella istuskelua, kuulumisten vaihtoa ja lahjojen jakamista. Runsaimmat lisävarustelut tarjosi Lahden alueelle pukkeja välittävä Joutjärven seurakunnan nuorien eli Jovin joulupukkipalvelu.

– Meillä kaikki pukit laulavat. Kysymme etukäteen perheistä, onko heillä esimerkiksi pianoa, sillä moni pukkimme tai tonttumme on soittotaitoinen. Samalla rahalla saa kotiin sekä pukin että tontun, sanoo Jovin pukkipalveluvastaava Anni Sepponen.

Monissa palveluissa tietoja lapsista pyydetään etukäteen, jotta pukki osaa kysellä oikeanlaisia asioita vaikkapa lasten harrastuksista. Oulun pukkipalvelusta kerrotaan, että joulupukit kokoavat tietoja pukin kirjaan, josta lapsille sitten voidaan lukea sisäpiirin juttuja.

Myös Haagan Eräveikot keräävät taustatiedot etukäteen.

– Nettitilauslomakkeeseen voi esittää toiveita, mitä pukki sanoo ja tekee. Pyydämme ainakin lasten nimet ja iät, sanoo lippukunnan johtaja Aleksi Viitamäki.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat