Suuri osa langattomista nettiyhteyksistä yhä suojaamatta

Suojaamattomat yhteydet mahdollistavat muun muassa rikosten tekemisen anonyymisti. Myös seinänaapuri voi käyttää internettiä ilmaiseksi.

Suuri osa langattomista internetyhteyksistä eli niin sanotuista wlan-tukiasemista on yhä vailla suojauksia.

Rikosylikonstaapeli Kari Koskinen Helsingin poliisin tietotekniikkarikosyksiköstä sanoo, että suojaamattomia yhteyksiä on runsaasti muun muassa Helsingin alueella.

Suojaamattomien yhteyksien avulla esimerkiksi seinänaapuri voi päästä internetiin ilmaiseksi. Avoimet wlanit mahdollistavat myös rikosten tekemisen anonyymisti.

Esimerkiksi kaksi vuotta sitten helsinkiläinen luottoyhtiön tietoturvajohtaja tuomittiin vankeuteen törkeästä petoksesta, kun hän siirsi yrityksen varoja väärälle tilille käyttämällä hyväkseen yläkerran asukkaan wlan-yhteyttä.

Viime aikoina poliisi ei ole kuitenkaan saanut rikosilmoituksia wlan-verkkoihin liittyen.

Hyväksikäytön laajuus ei tiedossa

Koskisen mukaan on hyvin vaikea arvioida, miten paljon langattomia tukiasemia käytetään väärin. Hän rauhoittelee, ettei verkkoon pääsy vielä takaa onnistumisia rikoksen poluilla, sillä esimerkiksi yrityksillä on sivuillaan vahvat suojaukset.

Jos rikos kuitenkin tapahtuu, tihutyön jäljet päättyvät hyödynnettyyn wlan-verkkoon. Koskisen mukaan yhteyksien suojaaminen onkin tämän vuoksi tärkeää.

Mikä wlan?

- Ei ole mukavaa, jos ovelle tullaan että poliisista päivää, saiskos tuosta muutamia koneita matkaan, hän selittää.

Ilmaista surffausta bussissa

Wlan-verkkojen suosio on viime vuosina lisääntynyt suuresti. Toimitus- ja laskutuspalvelujen yksikön johtaja Tuomas Sederholm Telia-Sonerasta sanoo langattomien yhteyksien kiinnostavan asiakkaita koko ajan enemmän.

Myös niin sanotut avoimet wlan-verkot ovat lisääntyneet. Nettiyhteyden pystyy nykyisin saamaan ilmaiseksi esimerkiksi joidenkin kaupunkien keskustoissa tai joukkoliikennevälineissä. Myös monet kahvilat, ravintolat ja hotellit tarjoavat wlan-yhteyksiä joko ilmaiseksi tai pientä korvausta vastaan.

Tietoturva-asiantuntija Kauto Huopio Viestintävirastosta muistuttaa, että monet yksityiset ihmiset haluavat niin ikään pitää wlan-verkkonsa avoimina.

- Niin sanottujen wlan-yhteisöjen jäsenet jakavat osan omasta verkkoyhteydestään muille rekisteröidyille käyttäjille. Käyttäjä saa vastaavasti oikeuden käyttää muiden tukiasemia ollessaan vaikkapa ulkomailla, Huopio selittää.

Jos yhteyttä ei halua jakaa muiden kanssa, sen suojaaminen on Huopion mukaan hyvin yksinkertaista.

- Salauksen järjestäminen nykyaikaisilla tukiasemilla on muutamien minuuttien toimenpide. Siihen on myös saatavilla hyvät ohjeet, hän neuvoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat