Suuri ikoninäyttely Helsingin Taidehallissa

Iloitkaamme ja riemuitkaamme -näyttely Helsingin Taidehallissa esittelee keskiviikosta alkaen ikoniperinteen koko laajuudessaan.

Ikoninäyttely

Valamo-säätiön järjestämä näyttely on tähän asti suurin Suomessa esillä ollut ikonitaiteen esittely. Nähtävillä on peräti 220 ikonia. Valamon luostarista, Ortodoksisesta kirkkomuseosta, Valamo-säätiön kokoelmista, eri seurakunnilta ja yksityiskokoelmista lainatuista ikoneista vanhimmat ovat peräisin 1600-luvulta ja uusimmat 1900-luvulta.

Yksittäisten ikonien lisäksi esillä on Suistamon kirkon 1700-luvulta peräisin oleva ikonostaasi. Ikonitaiteessa näkyvät kullekin aikakaudelle ominaiset tyyli-ihanteet ja maallisesta kuvataiteesta tutut muotivirtaukset.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kuvateos, joka esittelee ikonimaalausta ja tyylivirtauksia sekä maalaustekniikan muutoksia. Teoksen on toimittanut näyttelyn koonnut arkkimandriitta Arseni.

Näyttely liittyy keväällä Helsingissä eri tavoin näkyvään Pietari-teemaan, ja se on osa kulttuurivuoden ohjelmistoa. Iloitkaamme ja riemuitkaamme on avoinna 7:nteen toukokuuta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat