Suuret ikäluokat tahtovat eläkkeelle alle kuusikymppisinä

Yli 40 prosenttia tutkimukseen haastatelluista uskoi, että lisäkoulutus edistäisi työssä jaksamista. Kuitenkin vain pienellä osalla oli konkreettisia suunnitelmia uudelleen kouluttautumiseen.

Valtaosa suuriin ikäluokkiin kuuluvista suomalaisista haluaa jäädä eläkkeelle ennen 60. ikävuottaan, kertoo Kelan tutkimus. Tänään julkistetun tutkimuksen mukaan enemmistö suurten ikäluokkien edustajista on tehnyt pitkän, yli 30-vuotisen työuran.

Suuret ikäluokat pitävät terveyttään hyvänä tai keskinkertaisena. Tutkimuksen mukaan työhön eniten epävarmuutta tuottaa pelko työtehtävien vaikeutumisesta.

Yli 40 prosenttia tutkimukseen haastatelluista uskoi, että lisäkoulutus edistäisi työssä jaksamista. Kuitenkin vain pienellä osalla oli konkreettisia suunnitelmia uudelleen kouluttautumiseen.

Kelan tutkimuksen aineisto on poimittu 1990-luvun lopulla tehdystä Suomalaisen elämänkulku -kyselytutkimuksesta. Siihen vastasi yli 1 400 vuosina 1945-1950 syntynyttä suomalaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat