Mainos

Suuren hormonijutun käsittely siirtyy

Suomen suurimpiin kuuluvan hormonijutun oikeuskäsittely päätekijöiden osalta siirtyy kesäkuun puoliväliin. Hämeenlinnan käräjäoikeus päätti siirtää täksi päiväksi aiottua käsittelyä, jotta oikeussaliin saataisiin kuultavaksi myös sairaslomalla ollut pääsyytetyn vaimo.

Käräjäoikeus haluaa kuulla ulkomaille siirrettyjen rahamäärien sekä tilien selvittämiseksi yhtäaikaa sekä pääsyytetyn vaimoa että tytärtä. Naisia syytetään törkeästä kätkemisrikoksesta. Salakuljetuksen rahoittamisesta ja organisoinnista syytetty helsinkiläismies tuotatti Suomeen tusinan verran hormoneja täynnä olevia matkalaukkuja. Ampulleja kertyi 200 000 ja tabletteja 300 000 kappaletta. Suomen apteekkihinnoilla laskettuna tuontitavaran hinta nousee yli neljään miljoonaan markkaan.

Miehen pankkitilien kautta on kulkenut rahaa 1,7 miljoonaa markkaa. Hänellä on yhteyksiä Englantiin, Saksaan ja Viroon. Hiljattain Englannin poliisi pyysi apua syytetyn 90 000 markan tilisiirron selvittämiseksi. Tutkinnassa kävi ilmi, että englantilainen tili kuuluu kansainvälisesti tunnetulle hormonivälittäjälle. Poliisitutkinnan mukaan hormonit olisi myyty bodaripiireille eri puolilla maata. Helsinkiläismiestä syytetään myös törkeästä kätkemisrikoksesta, kirjanpitorikoksesta, törkeästä veropetoksesta, salakuljetuksesta ja lääkerikoksesta.

Syyttäjä vaatii hormonikaupasta saatuna hyötynä valtiolle 1,4 miljoonaa markkaa sekä takavarikoitua kahden miljoonan markan hormonierää valtiolle menetetyksi. Koko hormonijupakka sai alkunsa, kun eräältä hämeenlinnalaisostajalta löytyi huumeita sekä hormoneja.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.