Suunnitelma paljastui – näin Manta saa lakkinsa ilmojen halki

Perinteinen Havis Amanda -patsaan lakitus aiotaan tänään suorittaa lentoteitse. Lakki lennätetään kauko-ohjattavalla multikopterilla.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY:n järjestämässä Havis Amanda eli Manta-patsaan lakituksessa käytetään DJI Inspire 1 -multikopteria.

Idea kopterin käyttöön tuli oppilaskunnalta. AYY keräsi jäseniltään ideoita siitä, miten Mantan lakitus voitaisiin järjestää.

– Idea kopterin käytöstä tuli esiin useassa ideassa, joten se päätettiin myös toteuttaa, kertoo kopterin vastuuhenkilö Nina Gunell.

Lentää lakin kanssa mereltä Mantalle

Kopteri nousee lentoon noin 120 metrin päässä patsaalta, josta se lentää ensin meren ylle. Kopterin kamerasta tuleva kuva näkyy suorana MTV:n verkkosivuilla, joten AYY:n väreillä ja tunnuksella varustetun ylioppilaslakin matkaa voi seurata saapumatta Kauppatorille lainkaan.

Päästyään meren ylle multikopteri suuntaa kohti Kauppatoria. Rannalla on ihmisistä raivattu varoalue, jonka yli kopteri lentää.

Kopterin saapuessa Mantalle lennetään sillä noin puoli metriä lakitusryhmää kannattelevan kehikon yläpuolelle siten, että joku alapuolella vaijereissa olevista henkilöistä saa narussa roikkuvan lakin kiinni. Gunellin mukaan kopteri on erittain vakaa ja pysyy tuulessakin paikallaan, kunnes lakki on napattu. Naru leikataan poikki, ja kopteri lähtee takaisin samaa reittiä kun se tuli. Meren päällä se jää vielä vähäksi aikaa kuvaamaan lakitusseremoniaa.

Lentämistä valvoo pieni työryhmä

Kopteria ohjaa kokenut pilotti, jota avustaa neljä muuta henkilöä. Yksi vahtii lennokkia lähtöpaikalla ja toinen seuraa lentoa nosturista lennokin korkeudelta.

Pilotin seurana oleva henkilö on yhteydessä näihin henkilöihin ja neuvoo pilottia vinkkien perusteella. Lisäksi Havis Amandan patsaalla yksi henkilö raivaa järjestyksenvalvojien avustuksella varoalueen yleisöön, jotta kopterilla olisi turvallinen reitti lentää.

– Itse olin lähinnä se hullu, joka lähti tätä suunnitelmaa toteuttamaan. Projekti ei olisi onnistunut yksin, mutta kun osaavalla ja kunnianhimoisella porukalla lähdetään tekemään on kaikki mahdollista, Gunell kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat