Suukopu päättyi henkirikokseen – kahta esitetään vangittavaksi

Poliisi esittää 20-vuotiasta ja 17-vuotiasta nuorta miestä vangittaviksi henkirikoksesta Alavudella Etelä-Pohjanmaalla.

Heitä epäillään 57-vuotiaan miehen murhasta. Mies löytyi sunnuntain vastaisena yönä kuolleena alavutelaisen ravintolan takaa.

Kolmas pidätetyistä on päästetty vapaaksi, sillä esitutkinnan mukaan hänen roolinsa rikoksessa oli vähäinen.

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa puolen yön aikaan, kun epäillyt syyttivät uhria polkupyörän varastamisesta.

Suukopu eteni väkivaltaiseksi pahoinpitelyksi, jolloin uhri sai muun muassa iskuja ja potkuja päähän. Hän meni tajuttomaksi ja epäillyt poistuivat hetkeksi lähialueelle.

Poliisin mukaan epäillyt palasivat myöhemmin paikalle ja jatkoivat pahoinpitelyä huomattuaan uhrin olevan vielä hengissä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat