Susista uusi valtti elämysmatkailuun?

Susista kaavaillaan yhtä tulevaisuuden matkailuvalttia itä-Suomeen. Paikallaiset asukkaat suhtautuvat suunnitelmiin varauksella.

Susista keskustellaan nyt Itä-Suomen lisäksi myös monissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Saksassa pohditaan miten paikalliset asukkaat saadaan hyväksymään suden palauttaminen alueelle, josta se on puuttunut 150 vuotta.

Eurooppalaisten kansallispuistojen asiantuntija- kokouksessa Kolilla ehdotettiin, että sudet pitäisi ottaa vetonauloiksi myös suomalaisessa elämysmatkailussa.

Pohjois-Karjalan asukkaat eivät juuri susista innostu. Ajatus susien katseluun perustuvasta luontomatkailusta kuulostaa juuri nyt aika rohkealta.

- Näkisin sen ehkä mahdoliseksi järjestää. Eli tosiaan Amerikassa on susikeskus Minnesotassa, jossa järjestetään yleisölle mahdollisuus, että ulvotaan ja sudet vastaa, niin se vaan nyt oli semmoinen ajatus, että miksei jotain samankaltaista ei voitasi hyödyntää täälläkin, tutkija Kaarina Kauhala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta kertoo

- Yrittäjältä vaaditaan kyllä uskomatonta ammattitaitoa, että tällainen susimatkailu voitaisiin järjestää, että tällaista yrittää ei ole vielä ainakaan minulle ilmoittautunut, puheenjohtaja Pentti Hyttinen P-K:n suurpetoneuvottelukunnasta arvelee.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa sudet ovat kansallipuistojen suurimpia houkuttimia. Suomessa siihen ei ole ollut rohkeutta, vaikka muita suurpetoja hyödynnetään varsinkin Kuhmon matkailussa.

- Jos siellä joku järjestäisi tämmösiä susikatselumahdollisuuksia, niin toisin ensi kesänä jo sinne asiakkaita sehän olisi bisnestä, luontokuvayrittäjä Lassi Rautiainen Articmediasta kertoo.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 24.10.2003)

Lue myös:

    Uusimmat