Susikanta kovassa kasvussa - laajempi metsästys halutaan sallia

Tänään lausuntokierrokselle lähteneessä sudenhoitosuunnitelmassa sallitaan susien kannanhoidollinen metsästys. Maa- ja metsätalousministeriö esittää vuosittaiseksi saalismääräksi enintään 29 sutta.

Sudenhoitosuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen sudensuojelu ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet.

- Susi kuuluu suomalaiseen luontoon. Kannan tulee olla riittävän vahva. Hoitosuunnitelman tärkein tavoite on edistää susien ja ihmisten rinnakkaiseloa ja ylläpitää elinvoimaista kantaa, toteaa maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo.

Suomen susikanta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen alustavien arvioiden mukaan vahvistunut merkittävästi viime vuodesta. Kannan vahvuudeksi arvioidaan nyt 29-41 susilaumaa, kun vielä helmikuussa laumoja arvioitiin olevan 16-24.

Susien kannanhoidolliset metsästysluvat myöntää Suomen riistakeskus. Luvat kohdistetaan nuoriin susiin, jotka aiheuttavat haittaa ihmisille, ja joiden kaataminen ei vaikuta liikaa koko lauman elinvoimaisuuteen. Edellytyksenä kaatoluvalle on esityksen mukaan aina se, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole.

Metsästystä kokeillaan ensin kaksi vuotta, jonka jälkeen päätetään sen jatkosta. Ministeriön mukaan ensimmäisen kahden vuoden aikana seurataan tarkasti, miten metsästys vaikuttaa susikantaan ja ihmisten asenteisiin susia kohtaan. 

Lue myös:

    Uusimmat