Susien suojelutavoite vaatii vielä laajaa sovittelua

Suomelle asetettu suden suojeluvelvoite edellyttää susikannan levittämistä vähitellen koko maahan. Tutkijat arvioivatkin, että varsinkin Länsi-Suomessa edessä on vaikea sopeutumisvaihe.

Tänään julkaistiin laajaan kuulemiskierrokseen perustuva aineisto kansalaisten, viranomaisten ja eri järjestöjen suhtautumisesta suteen. Aineisto on pohjana kevään aikana valmistuvalle Suomen susikannan hoitosuunnitelmalle.

Kansalaisten kuulemistilaisuuksia oli viidessä maakunnassa kolmekymmentä, niissä kävi yli 1500 henkilöä ja puheenvuoroja pidettiin pari tuhatta. Lisäksi tutkijat saivat suuren määrän viranomaislausuntoja. Mielipiteiden jyrkkyys puolin ja toisin yllätti tutkijat.

- Siinähän tultiin melkein iholle niin sanotusti, mentiin jo tutkijoiden persoonaankin välillä. Se siinä saattoi olla se yllättävä ja jossakin vaiheessa vähän raskaskin vaihe, kertoo projektipäällikkö Jukka Bisi Helsingin yliopistosta.

Nyt kuulemistilaisuuksien ja lausuntojen anti on yksien kansien välissä. Tutkimus paljasti, että näkemyserot suden suojelussa ja rinnakkaiselossa ihmisen kanssa ovat erittäin syvällä. Uusi tieto on se, että viranomaiset ovat keskenään täysin erimielisiä susiasioista.

Se tiedettiin jo entuudestaan, että Itä-Suomessa kansalaisten sietokynnys on ylittynyt. Jukka Bisin mukaan Länsi-Suomessakaan ei ole suurta halukkuutta ottaa pysyvää lisääntyvää susikantaa.

- Siinä asiassa on kyllä kova koulu Länsi-Suomessa edessä, että siihen sopeudutaan, Bisi toteaa.

Tutkimuksessa on listattu joukko suteen liittyviä asioita, joista suomalaiset ovat yksimielisiä. Sellainen on esimerkiksi vahingonkorvausjärjestelmän uudistaminen.

Valitettavasti lista asioista, joista ollaan eri mieltä on paljon vaikeampi. Susikannan hoitosuunnitelmassa pitäisi löytää yksimielisyys siitä, miten susien kanssa eletään.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat