Susanna Penttilän uusi suhdestatus hämmentää

Yrittäjä Susanna Penttilä kertoo Facebookissa seurustelevansa julkkisratsastaja Marko Björsin kanssa.

Penttilä hämmensi ystäviään ja fanejaan ilmoittamalla seurustelevansa Marko Björsin kanssa. Kuinka ollakaan, mystinen suhdestatus ilmestyi Facebookiin perjantaina 1.huhtikuuta, joten aprillipäivästä johtuen kovin moni ei suhteeseen uskonut. Hämmennystä kuitenkin aiheuttaa se, että suhdestatus on sunnuntaina edelleen voimassa, vaikka aprillipäivä jo oli ja meni.

Susanna kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille, ettei hän oikein uskonut kenenkään uskovan suhteen todellisuuteen parin pitkän ystävyyden vuoksi. Susanna korostaa, että Marko on ainut hänen miespuolisista ystävistä, jonka kanssa hän pystyi tekemään vastaavan aprillipilan.

– Kuuluuhan Marko kuitenkin Suomen komeimpiin miehiin, joten on siinä tainnut aika moni olla kateudesta vihreä, Susanna miettii.

Myös Marko kertoo olleensa hyvällä fiiliksellä mukana huiputuksessa.

– Ollaan tunnettu Suskin kanssa siitä asti, kun Suski on ollut ihan pieni, joten aprillaus meidän suhteella oli hauska idea. Ilmeisesti se on jonkin verran mennyt läpikin, ainakin minä olen saanut onnitteluja muun muassa sukulaisilta, Marko naureskelee.

Suurin osa "pariskunnan" Facebook-ystävistä ei kuitenkaan mennyt halpaan. Kumpikaan aprillisuhteen osapuolista ei ole kuitenkaan ehtinyt vielä Facebookiin tutkimaan, millaisia reaktioita pila on aiheuttanut.

– Tarkoitushan oli, että tämä on vain hauska pila, toivottavasti ihmiset ovat suhtautuneet siihen letkein mielin. Jos onnitteluja on tullut, niin kiitos vain onnitteluista, Susanna nauraa.

Susanna Penttilä erosi miehestään, Mr.Finland -kisoista tutusta Petri Lempiöstä syksyllä. Susanna kommentoi MTV3.fin Viihdeuutisille olevansa mieluummin vapaa kuin sinkku. Krantuksi itseään tituleeraava nainen keskittyykin nyt miesten suhteen ainoastaan puolentoista vuoden ikäiseen Sulo-poikaansa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat