Surmansa saanut sotilas poseerasi turisteille vain hetkeä ennen ampumista

Huivilla naamioitunut, ääri-islamistiksi ja "korkean riskin epäillyksi" kuvailtu mies ampui eilen sotamuistomerkkiä vartioinutta sotilasta puistossa parlamenttirakennuksen vieressä Kanadan Ottawassa. Sotilas kuoli haavoihinsa myöhemmin.  

Sotilas poseerasi turisteille vain hetkeä ennen ammuskelua.

Surmansa saanut sotilas oli uutiskanava CBC:n mukaan 24-vuotias korpraali Nathan Cirillo, joka haaveili työstä kokoaikaisena sotilaana. Cirillo oli eläinrakas mies, jota jäi kaipaamaan tarhaikäinen poika ja laaja perhe.

Uutiskanavan haastattelemat perheenjäsenet ovat syvästi järkyttyneitä.

Miehen setä kertoo, että kukaan ei pysty uskomaan tapahtunutta todeksi. 24 tuntia pyörivä uutiskanava on heillä jatkuvasti päällä.

Setä kertoo, että Cirillo kärsi nuoruudessaan vanhempiensa vaikeasta erosta.

Hän lähentyi äitinsä kanssa vasta hiljattain. Äidin kerrotaan ottavan vastuun miehen tarhaikäisestä pojasta sekä kahdesta isosta koirasta. Lapsen äiti ei ole ollut enää Cirillon ja pojan elämässä.

Cirillon kerrotaan liittyneen kadetiksi jo 13 vuoden ikäisenä. Hän työskenteli myös personal trainerina sekä järjestyksenvalvojana. Mies julkaisi sosiaalisessa mediassa paljon kuvia, joissa hän hymyili, soitti kitaraa ja hoiti koiriaan.

Hamiltonin pormestari Bob Bratina kuvaili hänen eläneen tavallista kanadalaiselämää.

Ammuttuaan Cirilloa aseistautunut epäilty kaappasi auton ja jatkoi matkaansa parlamenttirakennukselle.

Parlamenttirakennuksessa ja sen ympäristössä ammuttiin kymmeniä laukauksia. 

Lue myös:

    Uusimmat