Surkea ajokeli lähes koko maassa perjantaiaamuna – rannikoille myrskypuuskia

Lumi- ja räntäsateet huonontavat ajokeliä perjantaina lähes koko maassa. Sää lauhtuu myös pohjoisessa. Merialueilla voidaan mitata myrskytuulia ensi yönä ja aamulla.

Voimakas matalapaine tuo sateita lähes koko maahan.

– Sateet alkavat jo tänään illalla lännessä ja leviävät aamuksi lähes koko maahan. Lännen sateet ovat enimmäkseen räntää ja vettä, muualla sade alkaa lumena. Myöhemmin myös etelässä sade muuttuu vetisempään suuntaan. Ajokeli on monin paikoin surkea aamulla ja päivän aikana lumi- ja räntäsateen sekä pohjoisessa myös lauhtumisen takia. Päivä on tuulinen maan etelä- ja keskiosassa, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Tuuli voi käydä myrskylukemissa yön ja aamun aikana lounaisilla merialueilla. Lounais- ja etelärannikolla voi olla myrskypuuskia. Sähkökatkot ovat mahdollisia painavan lumen ja tuulen takia. Korkeasta merivedestä varoitetaan lähes koko rannikkoalueella.

Sateet väistyvät perjantaipäivän aikana lounaasta, idässä ja pohjoisessa sataa edelleen lunta. Idässä, maan keskiosassa ja pohjoisessa lunta voi kertyä 5-15 senttimetriä.

Lämpötilat ovat perjantaina lounaassa jopa viidessä plusasteessa, Lapissakin enää pikkupakkasella. Lauantaina lämpötilat ovat nollan vaiheilla koko maassa.

Seuraa pyryn etenemistä ja ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Tutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet, tiesäätiedot, kelikamerat ja tuuliennusteet.

Katso ylhäältä videolta perjantain myräkän ennuste koko maahan ja alta lähipäivien alueelliset ennusteet:






Uusimmat