Supon lausuntoja vaikea tarkistaa

Tietosuojavaltuutettu on joutunut puuttumaan suojelupoliisin henkilöistä antamiin luotettavuuslausuntoihin, kertoo Helsingin Sanomat. Työnantajat pyytävät supolta yhä enemmän tietoja työnhakijoiden taustoista, joten myös virheiden mahdollisuudet ovat lisääntyneet.

Supon rekisterit voi tarkastaa vain tietosuojavaltuutettu. Henkilö itse ei siis pääse omiin tietoihinsa käsiksi.

Ongelmia syntyykin silloin, kun luotettavuustiedoissa on virheitä. Työnantaja ei saa kertoa lausunnon sisältöä työnhakijalle, joten työnhakija ei myöskään osaa vaatia tietosuojavaltuutettua tarkistamaan tietoja. Tietosuojavaltuutettu ja supo suunnittelevatkin nykyiseen käytäntöön muutoksia.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on pohtinut ongelmaa aiemminkin, mutta viimeinen pisara oli supon muutama viikko sitten antama virheellinen lausunto. Luotettavuuslausunnon yhteydessä työnantajalle kerrottiin, että työnhakija on kymmenen vuotta sitten tuomittu kahdesta rikoksesta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan tiedot olivat jonkun toisen rekisteristä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat