Supon johtajan jatkoa selvitetään

Suojelupoliisin johtaja Seppo Nevala on syyskuuhun mennessä ollut reilun vuoden aikana sairauslomalla kahdeksan kuukautta. Nyt Nevalalle harkitaan viransijaista.

Sisäministeriö ja poliisin johto ryhtyvät elokuussa selvittämään Suojelupoliisin toiminnan järjestämistä, kertovat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet. Syynä on Supon johtajan Seppo Nevalan sairausloman jatkuminen kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Nevala on syyskuuhun mennessä viettänyt 13 kuukauden aikana sairauslomalla kahdeksan kuukautta.

Sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) ja poliisiylijohtaja Markku Salmisen on tarkoitus neuvotella Supon tilasta kesälomien jälkeen elokuussa. Salminen antaa Holmlundille selvityksen Supon toimintakyvystä. Hallituksessa on noussut esiin kysymys Supon uskottavasta toimintakyvystä, jos sen päällikkö on yli puolet vuodesta poissa virantoimituksesta.

Nevalalle ei ole lomien ajaksi määrätty sijaista, vaan Supon muut päälliköt ovat hoitaneet tämän vastuita oman toimensa ohella. Salminen saattaa määrätä Supolle väliaikaisen päällikön.

Nevalan seuraajan valitsee valtioneuvosto. Mahdollisen uuden päällikön nimityksen hallituksessa esittelee Holmlund.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat