Supo-pomo Ylelle: Terroristiyhteydet moninkertaistuneet Suomessa

Suojelupoliisin päällikön mukaan Suomessa on yli sata henkilöä, joilla on yhteyksiä terroristijärjestöihin.

Supon määräaikainen päällikkö Antti Pelttari kertoi Ylen A-Studiossa, että lukema on moninkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

– Meillä on henkilöitä, jotka ovat olleet koulutusleireillä ja myös taistelemassa terroristijärjestöjen riveissä, Pelttari sanoi Ylelle.

Pelttarin mukaan tiedossa ei ole, pyritäänkö terrorismia kohdistamaan Suomeen. Pelttari kertoo, että tällä hetkellä Suomessa terrorijärjestöihin yhdistettävä toiminta kohdistuu vain ulkomaille.

Pelttarin mukaan kansainvälinen tiedonvaihto tulee olemaan yhä tärkeämpi osa Supon toimintaa. Supon entinen päällikkö Ilkka Salmi ehdotti taannoin Helsingin Sanomissa, että Supolla pitäisi olla myös ulkomaisen tiedustelun yksikkö.

Pelttarin mukaan asiaa voitaisiin käsitellä hallitusneuvotteluissa, sillä uuden tiedustelupalvelun perustaminen vaatisi lakimuutosta.

– Näkisin, että suojelupoliisilla on erittäin hyvä ja vakiintunut asema kansainvälisessä yhteistyössä. Suojelupoliisi olisi luonteva pohja rakentaa uutta, jos päättäjät niin Suomessa katsovat, Pelttari kommentoi Ylelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat