Supo: Ministereitä uhataan usein

Suojelupoliisin (Supo) turvallisuusyksikön päällikön Kari Harjun mukaan ministereihin kohdistuu usein epäsuoria tai suoria uhkauksia, jotka Supo ottaa tarkempaan selvittelyyn. Harju ei halua kertoa määriä, mutta tuorein tapaus on lähiajoilta.

– Uhkaaja otettiin kiinni, pidettiin ja nyt asia selvitetään. Tehtävämme on saada paitsi estettyä akuutti uhka myös tehdä realistinen uhka-arvio siitä, onko syytä epäillä teon jatkuvan, sanoo Harju.

Suojelupoliisi tekee ensivaiheen selvittelyn epäillystä uhasta, kun se kohdistuu valtionjohtoon. Muutoin ministerien turvajärjestelyt toteutetaan suojelupoliisin, valtioneuvoston turvallisuuspalvelut -yksikön ja liikkuvan poliisin yhteistyön perusteella.

Harjun mukaan uhkauksien lisääntyminen johtuu vihapuheista. Viime aikoina on ollut nähtävissä yleisen ilmapiirin kiristymistä ja Internet-aggressioita. Usein uhkaukset esitetään selkeässä ”minä teen” – muodossa, jolloin tunnusmerkistön täyttyminen on varsin yksiselitteistä. Lisäksi uhatun täytyy tuntea olevansa vaarassa.

Uhkauksen takana on hyvin usein yksittäinen henkilö, mutta kyse ei useinkaan ole poliittisesti motivoidusta uhkasta ministeriä kohtaan. Tyypillinen uhkauksen esittäjä on Harjun mukaan nuorehko mieshenkilö, jolla on ongelmia oman yksityiselämänsä kanssa.

– Kun lama tulee, uhkauksia esittävät myös yrittäjät, joilla liiketoiminta on ajautunut ongelmiin tai työntekijät, joilta on mennyt työpaikka laman takia. Näitä on ollut enemmän viime aikoina. He näkevät usein syyn päättäjissä, Harju sanoo.

Supolla ei kantaa pääministerin asumiseen

Lisääntyvien uhkakuvien vuoksi myös pääministeri Jyrki Kataisen rinnalla kulkee nyt enemmän turvallisuushenkilökuntaa, josta HS kertoi maanantaina.

– Meidän tulee estää myös fyysiset loukkaukset turvajärjestelyin. Valitettavasti myös Suomessa uhkaaja voi käydä päälle, kertoo turvallisuusyksikön päällikkö Harju Suposta.

Suojelupoliisi ei ota suoraan kantaa, tulisiko Kataisen muuttaa pääministerin virka-asuntoon Kesärantaan turvallisuussyistä.

– Lähtökohta kuitenkin on, että Kesäranta on viranomaisille helpompi kohde suojella, Harju sanoo.

Uhkakuvat presidentinvaalikentillä

Erityistä satsausta vaativat myös vaalikiertueet. Seuraavaksi tulee Suomen presidentinvaali tammi-helmikuussa 2012. Suojelupoliisi on mukana keskeisenä viranomaisena selvittämässä ehdokkaisiin liittyvää uhkaa.

– Käymme turvallisuuskeskustelut ehdokkaiden ja heidän taustajoukkojensa kanssa ja teemme uhka-arvioita, Harju sanoo.

Harju kuitenkin uskoo, että presidentinvaali ei aiheuta yhtä paljon negatiivisia kannanottoja kuin päivän politiikka. Eduskuntavaalien alla poliisi varautui häiriöihin parantamalla näkyvimpien poliitikkojen vartiointia.

Lue myös:

    Uusimmat