Supo: Emme voi vahvistaa tai kumota terroristin suomalaistaustaa

Suojelupoliisi jatkaa tänään tutkimuksia väitteestä, jonka mukaan Nairobin ostoskeskushyökkäyksessä olisi mukana henkilö Suomesta. Selvitystyö käynnistettiin eilen.

– Järjestön taistelijat ottavat usein taistelijanimiä harhauttaakseen viranomaisia. Tästä syystä meillä ei ole toistaiseksi tietoja, joilla voisimme täysin vahvistaa tai kumota, että yksi näistä terroristeista olisi suomalaistaustainen, suojelupoliisin viestintäpäällikkö Liinu Lehto kertoo MTV3 Uutisille.

Saksalaisen Die Welt-lehden mukaan Nairobin kauppakeskukseen hyökänneiden joukossa saattaa olla useita ulkomaalaisia, yksi heistä myös Suomesta.

Lehti lainaa somalialaisen al-Shabaab-liikkeen Twitter-tiliä, joka on nyt suljettu.

Jos terroristien joukossa paljastuisi olevan suomalaistaustainen henkilö, tämä ei olisi Lehdon mukaan Supolle yllätys.

– Olemme jo vuosia raportoineet, että Suomesta on lähtenyt taistelijoita konfliktialueille ja meillä Suomessakin on useita riskihenkilöitä, joilla on yhteyksiä terroristitahoihin, Lehto sanoo.

Räsänen: Ei vielä toimia

Sisäministeri Päivi Räsänenkin on kommentoinut asiaa.

– Mikäli Suomi-yhteys todettaisiin, ei sekään olisi suoranainen yllätys viranomaisille, Räsänen sanoo tiedotteessaan.

Räsäsen mukaan tapahtumat Nairobissa eivät toistaiseksi vaikuta Suomeen. Kun tapahtumien taustat selviävät, uhka-arviota Räsäsen mukaan tarvittaessa päivitetään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat