Supertaifuunin tuhovoima järkytti kokenuttakin myrskybongaria

Brittiläinen James Reynolds, 30, on kuvannut Aasian tuhoisimpia luonnonkatastrofeja liki vuosikymmenen. Reynolds on todistanut lähietäisyydeltä maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja hirmumyrskyjä, mutta silti supertaifuuni Haiyanin tuhovoima tuli hänelle järkytyksenä. 

-Se ylitti kaiken ennen kokemani siinä, mitä tulee myrskyn raivoon sekä sen ihmisille aiheuttamaan kärsimykseen, Reynolds kertoo. 

Hongkongissa asuva Reynolds lensi Filippiineille viime viikolla ennen myrskyn iskemistä. Hän ja kaksi hänen kuvaajakollegaansa matkustivat Taclobanin rannikkokaupunkiin, johon Haiyan iski perjantaina täydellä voimallaan. 

Kokeneina myrskybongareina kolmikko etsi Taclobanista korkeimman ja vankimmalta vaikuttaneen hotellin. Ulos ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä, kun hävitys alkoi. 

-Tuulen ääni oli korviahuumaava. Hotellirakennus huojui ja tärisi, kun siihen osui myrskyn paiskomaa rojua. Ulos meneminen olisi tarkoittanut välitöntä kuolemaa, Reynolds kuvaa. 

Metallilevy leikkasi luuhun asti 

Hotellin ikkunat rikkoutuivat myrskyn voimasta ja sisään alkoi tulvia vettä. Kuvaajista tuli pelastajia, kun hotellin alakerros alkoi täyttyä vedestä. 

Hotellin työntekijät ja asukkaat kiskoivat patjat sängyistä ja käyttivät niitä pelastuslauttoina kuljettaakseen vanhukset ja lapset turvaan alimmista huoneista. 

Pelastustöissä Reynoldsin kollega Mark Thomas sai jalkaansa luuhun asti ulottuneen haavan tulvavesien mukana kulkeutuneesta metallilevystä. Kolmikko tajusi heti, että heidän on päästävä nopeasti pois Taclobanista. 

-Siinä oli todella kyse elämästä ja kuolemasta. Mark tarvitsi lääkärinhoitoa välittömästi. Trooppisessa ympäristössä haavat tulehtuvat nopeasti eikä kestä kauaa, kun tilanne voi mennä todella, todella pahaksi. 

Lopulta he pääsivät Filippiinien armeijan koneella Cebun kaupunkiin, jossa Thomas pääsi sairaalaan. 

Rankoista kokemuksista huolimatta Reynolds ei aio lopettaa työtään. 

-Haluan dokumentoida myrskyjä paikan päältä, jotta ihmiset näkisivät sen, minkälaista myrskyn keskellä on sekä sen, miten pitkäkestoisia ja laajoja vaikutuksia myrskyillä on paikallisiin yhteisöihin - tässä tapauksessa se aiheutti äärimmäistä tuhoa.

Lue myös:

    Uusimmat