Supersykloni rantautui Intiaan – pahat tuhot mahdollisia

Ennätysvoimakas Phailin-hirmumyrsky on rantautunut Intian itärannikolle. Viiden ihmisen kerrotaan kuolleen kaatuilevien puiden tai romahtaneiden rakennusten alle.

Vaikka supersyklonina aiemmin päivällä riehunut myrsky on heikennyt nelosluokan sykloniksi, viranomaiset varoittavat, että luvassa on erittäin pahaa tuhoa. Tämän kokoluokan myrsky syntyy noin kerran vuosikymmenessä tai harvemmin.

Hirmumyrskyn pelätään vaikuttavan jopa 12 miljoonan ihmisen elämään muun muassa tuhoamalla viljelysmaata, karjaa sekä kalastuskyliä. Lähes puoli miljoonaa ihmistä on evakuoitu myrskyn alta muun muassa Orissan osavaltiossa.

– Meillä on meneillään suurin koskaan toteutettu evakuointi Intiassa. Keskitymme siihen, että emme menettäisi ihmishenkiä, kertoo Shashidhar Reddy Intian kansallisesta onnettomuuslautakunnasta uutistoimisto Reutersille.

Intiaa ravisteli vuonna 1999 sykloni, joka oli voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin Phailin. Silloin 10 000 ihmistä menetti henkensä. Intian valtio otti opiksi myrskystä ja on kehittänyt varautumistaan trooppisiin myrskyihin. Evakuoinnit ovatkin nyt jatkuneet jo useamman päivän ja kaikkiaan puoli miljoonaa ihmistä on viety turvaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat