Supersuosittu Tina

Ruotsin suosituin TV-kokki Tina Nordström piipahti ensimmäistä kertaa Suomessa. Tina kävi kertomassa oman menestystarinansa sadalle nuorelle kokille. Sata nuorta kokkia -koulutusohjelma liittyy 100 vuotta täyttäneen Atrian juhlavuoden tapahtumiin. Kokkeja yhdistää rakkaus ruokaan ja halu saavuttaa alalla jotain merkittävää. Atria oli valinnut Tinan, koska hän omalla esimerkillään kannustaa kaikkia iloiseen ruuanlaittoon.

TV-kokki Tina Nordström innosti nuoria kokkeja laittamaan rohkeasti itsensä liikoon uranluonnissa. Tilaisuuteen tarttuminen on tärkeää. Tinan ruokaideologia lähtee ruokailosta, mauista ja maistamisesta, hän korostaa suolaisen, happaman ja makean maun tasapainoa ruuissa. Suola, sokeri, pippuri ja sitruuna kuuluvat lähes kaikkiin ruokiin. Laadukkaat raaka-aineet ovat lähtökohta maukkaalle ruualle - suola, voi ja kerma korostavat herkullista makua.

Tina kertoi hankkineensa hyvän työkokemuksen ravintola-alalta työskennellessään Ruotsissa, Itävallassa ja Tanskassa laadukkaissa ravintoloissa. Viehättävä Tina korosti hyvän pohjakoulutuksen, erilaisten työpaikkojen ja käytännöntyön merkitystä omalla urallaan.

Nykyään Tina toimii täyspäiväisesti Ruotsin katsotuimman Mat-ruokaohjelman juontajana ja kokkina. TV-ruoan täytyy olla yksinkertaista, tavallisista raaka-aineista valmistettua, herkullisen makuista ja näköistä. Terveellisyyden ja arkiruuan Tina kokee haasteena. Ruokaa täytyy valmistaa persoonallisesti. Kunnon kotiruuan, kaalin ja makkaran ystäväksi tunnustautuva Tina kehottaa kaikkia kokkailemaan rennosti ja suhtautumaan ruokaan konstailemattomasti.

Tina on myös julkaissut kolme keittokirjaa. Ensimmäinen kirja "Tinan keittiössä" ilmestyi tänä syksynä suomeksi Otavan kustantamana.

Lue myös:

    Uusimmat