Suostrategia lupaa lisää sekä suojelua että turvesoita

Tänään julkistettu suostrategia lupaa sekä lisää suojelualueita että uusia turvesoita. Strategiassa yritetään yhteensovittaa kaikkien soiden käytöstä kiinnostuneiden tahojen intressit. Strategia lupaa turveteollisuudelle sen havittelemat 58 000 hehtaaria uutta turvesuota käyttöön tällä vuosikymmenellä.

- Se on tärkeä uutinen, että yhteiskunta näyttää tarvitsevan turveteollisuutta ja sen tuottamia palveluita. Strategia tosin tuo meille hieman aiempaa ahtaammat rajat soiden hankintaan, arvioi työryhmässä turveyhtiö Vapo Oy: tä edustanut Pirkko Selin.

Suomen luonnonsuojeluliitto ei ollut yhtä tyytyväinen. Liitto irtisanoutui jo eilen sovusta ja valitti Euroopan Unioniin Suomen soiden tilasta.

- Kyllä se on pettymys, että homma jatkuu ennallaan. Reilut kaksi vuotta kuitenkin käytettiin tähän aikaa ja mekin olimme aktiivisesti, osallistuvasti ja tosissaan mukana, valittelee Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Suostrategian vastaanottanut maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila oli tyytyväinen.

- Tärkeintä on, että tässä löydettiin nyt aika hyvä yksimielisyys soiden käytöstä. Luotan tässä työryhmän enemmistöön ja toivon, ettei EU puutu tähän. Tämähän on kansallinen suostrategia, jolla on selvitetty Suomen suoluonnon voimavarat.

Luonnontilaiset suot rauhaan

Työryhmän linjauksen mukaan turpeenotto ohjataan jatkossa jo luonnontilansa menettäneille soille. Kiistoja syntyykin jatkossa siitä, miten soiden luonnontilaisuus määritellään. Toinen ongelma on se, mitä tapahtuu niille luonnontilaisille soille, jotka turveteollisuus on jo hankkinut käyttöönsä ennen suostrategian linjauksia.

- Käymme nyt näitä soita läpi ympäristöministeriön kanssa ja katsotaan, mitä omistamiamme alueita voitaisiin vaihtaa suojelutarpeisiin, sanoo Vapon Pirkko Selin.

Työryhmä suojelisi 100 000 hehtaaria lisää soita. Tämä tavoite kelpaa Suomen luonnonsuojeluliitollekin, mutta puheenjohtajaa epäilyttää, että hyvä tavoite kaatuu rahapulaan.

- Pahin ongelma on se, että tällä hetkellä valtion taloudesta ei kuulemma riitä euroja näiden uusien suojelualueiden toteuttamiseen, pelkää Risto Sulkava.

Työryhmän puheenjohtaja on luottavaisempi.

- Kyllä ne rahat pitkällä aikavälillä löytyvät. Osa tavoitteesta hoituu soiden ennallistamisella eikä sillä ole niin kiire. Ei se suo sieltä mihinkään katoa, jos ennallistamistyöt vähän viipyvät, muotoilee ympäristöjohtaja Veikko Marttila maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lue myös:

    Uusimmat