SuomiAreenassa väittämät lensivät, kuka hyötyy Espanjan tukemisesta

Eduskunnassa tänään kuultu värikäs sanailu Espanjan vakuuksista, eurokriisistä ja koko euron tulevaisuudesta jatkui Porissa Eetunaukiolla, jonne SuomiAreena lennätti kansanedustajia. Kiihkeä jatkokeskustelu "Suomi eurokriisin pyörteissä" kiinnosti myös sankkaa väkijoukkoa.

Tässä keskustelun parhaita paloja.

Miapetra Kumpula-Natri (sd): Tämä talouskriisi runtelee myös Isoa-Britanniaa ja Islantia. Tulevasta ei ole tietoa. Jos saamme rajattua tämän Espanjan kriisin vain pankkikriisiksi, se olisi hieno asia. Ja nyt pankkien vastuu toteutuu

Juho Eerola (ps): Aikaisemmatkaan tukipaketit eivät ole auttaneet mitään. Kreikkaa tuettiin, että pensaspalo ei leviäisi. Nyt ovat tulossa kuitenkin Italia ja Kypros.

Antti Kaikkonen (kesk): Nyt siirrytään isompaan mittakaavaan, ja Suomea hivutetaan koko ajan liittovaltion suuntaan. Sitä keskusta ei hyväksy!

Ville Niinistö (vihr): Pelastuspaketit ovat vain ajan ostamista. Ne ovat pitäneet Suomen talouden vahvassa kasvussa ja olemme välttäneet laman.

Lars Nils Gästgivars (rkp): Espanjaa on tuettava. Mitä tapahtuu, jos eroamme eurosta? Markan hinta olisi 20-30 prosenttia kalliimpi kuin euro ja se olisi vientiteollisuutemme tuho.

Lenita Toivakka (kok): Eduskunnassa Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä linjasi, että eurossa pysytään, perussuomalaisten Timo Soinikaan ei osannut vastata.

Eerola: Nykymuotoista euroaluetta ei voida pelastaa rakentamatta siitä liittovaltiota. Liittovaltiota en kannata. Näillä päätöksillä hivutetaan Suomea kohti liittovaltiota eli mieluummin ero eurosta. Ei markan takaisin tuleminen ole halpa asia. Mutta se pitää selvittää ja laskea, missä vaiheessa oman rahan käyttööootto on halvempaa kuin nämä jatkuvat tutkipaketit.

Merja Kyllönen (vas): EU:sta ja eurosta pitää rakentaa vahva eikä kukaan saa olla vapaamatkustaja. Miten löydetään pienimmän riesan tie? Vuonna 2008 kaatui toisella mantereella yksi pankki ja se maksoi meille 40 miljardia. Jokainen voi miettiä, mitä maksaa Espanjan monien pankkien kaatuminen.

Eerola: Vakuudet vain Suomen osaa sisäpolitiikkaa ja demareitten kasvojen pesua. Olisiko Suomen pitänyt silloin 2008 tukea Lehman & Brothersia? (Kysymys Kyllöselle)

Sauli Ahvenjärvi (krist): Vanhat lääkkeet (tukipaketit) ovat toimineet, kun vientimme ei ole romahtanut. Mutta se on totta, että tällä tavalla tätä eurokriisiä ei pitkässä juoksussa ratkaista. Pitääkö taloudellisesti vahvojen ja heikosti menevien maiden hallitusti lähteä etsimään eri latuja?

Niinistö: Täytyy muistaa, että jos vain leikataan, yhteiskunta järjestys horjuu Kreikassa ja Espanjassa. (viittasi tämän päivän mielenosoituksiin Espanjan kaduilla)

Kyllönen: Miten pärjää espanjalainen kansa? Jos tilanteen annetaan kriisiytyä, tavalliset ihmiset sen maksavat. Aina. Suomessakin.

Toivakka: Miten kriisiä viedään jatkossa eteenpäin? Tässä Espanja-paketissa on kyse suomalaisten hyvinvoinnista, ei espanjalaisten pankkien tukemisesta. Tämä on vientivetoiselle maalle tärkeää.

Kumpula-Natri: Olemme päättäneet taata lainoja ja lainat maksetaan takaisin. Koskaan ei ole ollut sitä tilannetta, ettei velallinen maksa mitään takaisin. Eerolalle sanoisin, että happamia sanoi kettu.

Niinistö: Vakuudet kattavat täysimääräisesti keskimääräisen tappion, jos Espanja joutuisi velkasaneeraukseen. Meidän riskit on minimoitu takuilla. Ja Eerolalle sanoisin, että jos jokainen ajattelisi noin, ettei olla mukana, Europpan talous olisi jo romahtanut.

Kyllönen: Persoonana minulla voi olla häirikön maine Euroopassa, mutta ei Suomella. Päinvastoin saksalainen kollegani haluaa joka tapaamisessa väitellä kanssani. Jokainen maa ajaa omaa etuaan EU:ssa. Suomi ei ole pelannut pimein kortein, vakuudet olivat hallituksen yhteinen tahto.

Kumpula-Natri: Uskokaa tai älkää, intohimoni on ihmisten hyvinvointi. Yhtenä sen osana on asuntopolitiikka ja korkopolitiikka. Nyt korot ovat 2,5 prosenttia, markka-aikana jopa 18 prosenttia. Mutta en tiedä, onko seuraava tukipaketti jo liikaa.

Niinistö: Kriisissäkin valuutan on säilyttävä vahvana. EU:ssa pitäisi asentaa minimiverokanta.

Kaikkonen: Hyvä, jos jatkamme eurossa, mutta ei hinnalla millä tahansa. Espanjan kokonaisveroaste noin 10 prosenttia matalampi kuin meillä. Ja me tuemme sitä.

Toivakka: Liittovaltiosta on tehty mörkö. Valtioiden ja pankkien pitää noudatta pelisääntöjä ja niitä pitää valvoa. Syvempi integraatio ei tarkoita liittovaltiota. Kokoomus ei halua syvempää integraatiota.

Kumpula-Natri: Jos ylikansalliseen rikollisuuteen puututaan, onko se liittovaltio?

Katso SuomiAreena Extra (19.7.2012)

Lue myös:

    Uusimmat