SuomiAreenassa uusi kävijäennätys - ensi kesänä uudelleen

Seitsemättä kertaa järjestetty yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena kokosi tänä vuonna ennätysyleisön: noin 20 000 katsojaa ja kuuntelijaa livenä Porissa. Eilisillan eurokriisi-keskustelu Eetunaukiolla kiinnosti vajaata 800:tta ihmistä.

Viiden päivän aikana SuomiAreenassa puitiin politiikan ajankohtaisia kysymyksiä, kulttuurikentän kuulumisia ja arvokysymyksiä yhteensä noin sadan keskustelun voimin. SuomiAreenaa väritti tänä vuonna kansanedustajien lennättäminen eduskunnasta suoraan Eetunaukiolle tuohon suosittuun eurokriisi-keskusteluun.

- Eduskunnan ylimääräinen kesäistunto myllersi SuomiAreenan suunnitelmia, mutta kiitos varasuunnitelman ja järjestöjen aktiivisuuden, kokonaisuus ei kärsinyt. Päätös lennättää poliitikot takaisin Poriin torstai-illaksi oli oikea, sen todisti Eetunaukiolle kokoontunut sankka yleisöjoukko. Oli upeaa tarjota yleisölle sekä tv-katsojille jälkilöyly-keskustelu eurokriisistä heti eduskunnan istunnon jälkeen, SuomiAreenan tuottaja Esa Nieminen toteaa.

Erikoislähetystä eurokeskustelusta seurasi myöhään eilisiltana parhaimmillaan 250 000 katsojaa MTV3-kanavalla, mikä merkitsee yli 20 prosentin osuutta eilisen kesätorstain senhetkisistä katsojista. Myös illan tapahtumasta kirjoitetun uutisen nousu aamulla nettiuutisten luetuimpien joukkoon kertoo, että euro kiinnostaa nyt suomalaisia.

SuomiAreena-viikon nimekkäin kansainvälinen puhuja oli jemeniläinen rauhannobelisti Tawakkol Karman, joka puhui naisten asemasta sodassa ja rauhattomilla alueilla.

Tapahtumasta televisioitiin kaikkiaan neljä SuomiAreena-erikoislähetystä sekä Huomenta Suomen Kesäaamu viiden päivän ajan.

Kiihkeä keskustelu jatkuu kesällä 2013

SuomiAreena järjestetään ensi kesänä taas heinäkuun puolivälissä eli 15.-19.7.2013. Tapahtumassa on kutakuinkin sama määrä keskusteluja kuin tänäkin vuonna eli sata.

Porin ohella tilaisuuksia järjestetään Huittisissa, Honkajoella ja Raumalla. Tapahtumaan otetaan perinteiseen tapaan varaslähtö Tampereen Tammelan torilla lauantaina 13.7.2013.

Kesän 2013 pääyhteistyökumppaneita ovat eduskunta, Suomen Punainen Risti, Suomi-Venäjä-Seura ja TeliaSonera.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat