SuomiAreenan varaslähtö nosti esille junalippujen hinnat – "merkittäviä alennuksia"

SuomiAreena aloitti Tampereella 1:16

MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä, Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena alkoi tänään perinteisellä varaslähdöllä Tammelan torilla Tampereella. 

Tänään järjestettiin keskustelut myös Kankaanpäässä ja Siikaisissa. Tilaisuudet jatkuvat huomenna Porissa ja kestävät perjantaihin saakka.

SuomiAreena - keskustelun kuuma heinäkuu

Virittäydy SuomiAreena-tunnelmaan hyvän dokumentin parissa! Dokumentaristi Kari Pyrhönen seurasi viime vuonna viikon parhaita väittelyitä ja hauskimpia vääntöjä päivin ja öin, keskustelulavoilla ja kulisseissa. 

Ohjelma katsottavissa MTV Katsomossa sekä MTV3-kanavalla sunnuntaina 12.7. klo 16.25 alkaen.

Tampereella keskustelu käsitteli hallituksen liikennepolitiikkaa. Kuuminta oli väittely eri joukkoliikennemuotojen valtiolta saamista rahoista.

Keskustelemassa olivat muun muassa Onnibusin toimitusjohtaja Pekka Möttö sekä VR-Yhtymä Oy:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.

Mötön mukaan julkinen raha aiheuttaa ongelmia kilpailussa.

– Kaukoliikenne on suurin julkisen joukkoliikennerahan saaja, 34 miljoonaa euroa vuodessa. Jos Onnibus saisi vastaavan julkisen tuen – emme ole saaneet euroakaan – voisimme operoida koko verkostomme ilmaiseksi. Vakava puoli tässä on se, että julkinen raha markkinaehtoisessa toiminnassa pitkällä tähtäyksellä tuhoaa koko markkinan.

VR:n edustajan mukaan VR elää asiakkaiden rahoilla, ei yhteiskunnan tuella.

– VR elää asiakkaiden varoilla. Osa näistä meidän tuloista on sitä, että valtio ostaa meiltä liikennettä. Mitään suoranaista tukea VR ei saa.

Aiheeksi nousivat myös lippujen hinnat.

– Tarkoitus on alentaa lipun hintoja merkittävästi ja siihen palataan kun ollaan pidemmällä, kertoi VR:n Lehtipuu.

SuomiAreena järjestetään 11. -17.7. Reilun viikon aikana järjestetään 160 keskustelutilaisuutta. Katso tarkempi ohjelma ja aikataulut osoitteesta suomiareena.fi

Lue myös:

    Uusimmat