SuomiAreenan pääteemoina tänä vuonna opetus ja kulttuuri – tuore ministeri jo konkarikävijä

MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena järjestetään tänä kesänä kymmenettä kertaa. Aiempaa suuremmassa tapahtumassa on lähes 800 puhujaa. "Keskustelufestarien" pääteemoina ovat tänä vuonna opetus ja kulttuuri.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on yksi SuomiAreenan yhteistyökumppaneista ja tapahtumassa on voimakkaasti läsnä myös tuore opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.)

– Mukavaa, että ministeri pystyy olemaan voimakkaasti läsnä. Siellä sitä aihepiiriä riittää aina lastenkirjallisuudesta vapaaseen, vaaralliseen taiteeseen, SuomiAreenan vastaava tuottaja Esa Nieminen iloitsee MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

– Olen ihan konkarikävijä. En muista, kuinka monta kertaa olen ollut, mutta olen joka tapauksessa nyt vähintää viimeiset viisi vuotta ollut paikalla. Vähän menevät kesäsuunnitelmatkin SuomiAreenan mukaan. Se on erittäin hyvä keskusteluformaatti. Ei meillä muuten ole Suomessa sellaista tilaisuutta, että voi keskustella samalla tavalla hyvin vapaamuotoisesti ulkoilmassa ja niin, että ihmiset voivat tulla ja mennä miten haluavat, Grahn-Laasonen kommentoi.

SuomiAreena kuuluu myös monen muun poliitikon kesäohjelmaan. Tänä vuonna paikalla on lähes 80 kansanedustajaa.

– Niistä eduskunnan uusia nuoria kansanedustajia on parikymmentä. Minun mielestäni SuomiAreena on se paikka, josta voi nousta aina uusia edustajia. Esimerkiksi viime kesästä Sanni Grahn-Laasonen, Li Andersson, kokoomuksen Susanna Koski. Aina ne jostakin ne uudet raimosailaksetkin syntyvät. Eiköhän tuo ole aika hyvä maaperä, josta ponnistaa ylöspäin, Nieminen miettii.

50-vuotiaalle Porin Jazzille kunnianosoitus

Tämän vuoden pääteemat, opetus ja kulttuuri, ovat puhuttaneet paljon Juha Sipilän (kesk.) hallituksen alkutaipaleella. Grahn-Laasonen pitää teemavalintaa hyvänä ja keskustelua aiheesta toivottavana.

Uutta tämän vuoden ohjelmassa on se, että ensimmäistä kertaa kukin eduskuntapuolue saa oman tunnin mittaisen keskustelutilaisuutensa.

– Todettiin, että ehkä vanha formaatti, jossa puoluejohtajia pistetään istumaan riviin, ei välttämättä aina pelaa. Nyt kullakin puolueella on sitten maanantaista torstaihin saakka yksi tunti aikaa kertoa ja esittää puhetta, laulaa musiikkia, mitä vain, Nieminen kertoo SuomiAreenan uutuudesta.

Tuntinsa aikana kullakin puolueella on mahdollisuus käydä läpi sitä, miten puolueen vaalilupaukset ovat toteutuneet hallitusohjelmassa.

– Se on tietysti hyvä mahdollisuus. Ruotsissahan on näin jo toimittukin. Siellä on vähän vastaavanlaiset ”festarit”, ja siellä puolueet ovat ehkä vahvemmin läsnä. Tämä on hyvä alku ja avaus. Ilman muuta otetaan haaste vastaan, Grahn-Laasonen kommentoi.

Myös 50-vuotias Porin Jazz -tapahtuma huomioidaan.

– Kunnioitamme Porin Jazzin 50-vuotistaivalta sillä tavalla, että ollemme kutsuneet Savonlinnan oopperajuhlat, Kuhmon kamarimusiikkijuhlat ja Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit esittämään sinne musiikkiesityksiä. SuomiAreenan puitteissa siellä voi kuunnella myös ilmaiseksi muun muassa Waltteri Torikkaa, Nieminen kertoo.

SuomiAreenan ohjelmisto julkistetaan tänään kello 11.30. 

 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat