Suomi-yhtiö aloittaa uudelleen

Vakuutusyhtiö Suomen edustajiston kokous päättyi hetki sitten. 75-jäseninen edustajisto päätti, että yhtiö jatkaa itsenäisenä ja käynnistää vakuutusten myynnin uudelleen. Samalla kokous antoi hallitukselle valtuudet myydä yhtiön omistamat Pohjola-osakkeet. Siihen, kenelle potti myydään, edustajat eivät ottaneet kantaa. Suomi-yhtiö on Pohjolan suurin omistaja.

Savela

Henkiyhtiö Suomen edustajisto päätti yksimielisesti käynnistää yhtiön toiminnan uudelleen. Vakuutusten myynti on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian. Edustajisto yhtyi siis Suomi-yhtiön hallituksen viimeviikkoiseen esitykseen. Lisäksi edustajisto antoi Suomi-yhtiön hallitukselle valtuudet myydä yhtiön omistamat Pohjola-osakkeet tai osan niistä. Ehdoksi asetettiin, että osakkeet on myytävä parhaalla mahdollisella hinnalla. Lisäksi hallituksen edellytetään tekevän ratkaisun, joka takaa vakuutuksenottajille mahdollisimman hyvät lisäedut.

Leppiniemi helpottunut

Suomi-yhtiön edustajiston jäsen, professori Jarmo Leppiniemi arvioi nyt tehdyn päätöksen turvaavan vakuutuksenottajien edut vähintäänkin kohtuullisesti. Vakuutuksenottajille on nyt luvassa lisäetuja viiden miljardin markan arvosta jo ensi vuoden aikana ja jatkossa lisää. Osa näistä eduista tulee vasta tulevaisuudessa, joten ratkaisu turvaa ne sillä edellytyksellä, että tulevaisuus sitten on sellainen kuin nyt on kaavailtu. Ratkaisu on kuitenkin tältä kannalta vähintään yhtä hyvä kuin ne vaihtoehtoiset tarjoukset, joita meille esitettiin, Leppiniemi sanoi.

Pohjolan osakkeiden myynnin suhteen Suomen vakuutettujen etuja koko prosessin ajan sinnikkäästi puolustanut sitoutumaton Leppiniemi on tyytyväinen hallituksen lupaukseen myydä osakkeet tai osa niistä mahdollisimman kovaan hintaan. Se riittää, että hinta on paras mahdollinen. Minulle on ihan sama, minne Pohjola menee, Leppiniemi sanoi. Hänen kantansa on koko ajan ollut, ettei ole Suomen vakuutettujen asia maksaa siitä, että Pohjola pelastetaan.

Kaiken kaikkiaan Leppiniemi sanoi olevansa Suomi-yhtiön kohtalosta käydyn kädenväännön jälkeen nyt huomattavan helpottunut. Silloin kun lähdettiin liikkeelle, näytti että kovasti vähän on mitään tulossa. Nyt koko ajatus Suomen lopettamisesta kumottiin ja lisäksi asiakkaille on tulossa tuntuvasti lisäetuja. Kyllä mieliala on melkoisen myönteinen; tuntuu, että kannatti liikkeelle lähteä, Leppiniemi sanoi. Leppiniemi esitti viime viikolla myös Suomi-yhtiön muuttamista keskinäisestä osakeyhtiön muotoiseksi. Silloin vakuutusmyyntiin sitoutuva raha voitaisiin hyvittää vakuutetuille jakamalla heille yhtiön osakkeet.

Viinanen ei yllättynyt

Iiro Viinanen

Pohjolan pääjohtaja Iiro Viinanen ei yllättynyt Suomi-yhtiön päätöksistä, päinvastoin. Päätös oli hänen mukaansa ennakoitavissa jo viimeviikkoisen hallintoneuvoston kokouksen jälkeen. -Suomi-yhtiö asetti tavoitteekseen itsenäisyytensä säilyttämisen. Edustajisto siunasi tavoitteen, Viinanen sanoo. Viinanen ei kuitenkaan malta olla toteamatta, että Pohjolan tarjouksen hyväksyminen olisi mahdollistanut vakuutuksenottajille parhaat edut ja ne olisi voitu antaa nopeasti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat