Suomi yhä henkirikosten kärkipaikalla

Suomessa henkirikoksia tehdään huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Pohjoismaiden suurin yhteinen ongelma on huumausainerikollisuudessa.

Tänään Helsingissä järjestettävässä Pohjoismaiden kriminalistikokouksessa pohditaan rikollisuuden kehitystä Pohjoismaissa. Joillekin suurena yllätyksenä tulee se, ettei rikollisuuden määrä ole merkittävästi lisääntynyt Pohjoismaissa 90- luvun jälkeen.

Suomen rikollisuuden luonnetta leimaa edelleenkin korkea henkirikosten määrä. Kun esimerkiksi Tanskassa kärkisijaa hallitsevat omaisuusrikokset, Suomen rikollisuustilastoja synkentävät erityisesti läheisiin kohdistuvat, vakavat väkivaltarikokset.

- Suomen henkirikostaso on vähintään kaksinkertainen tai kolminkertainen muiden Pohjoismaiden tasoon nähden, kertoo johtaja Kauko Aromaa Euroopan kriminaalipolitiikan instituutista.

Rikollisuus pohjoismaissa ei ole juurikaan muuttunut 90- luvun alun jälkeen.

- Ottaen huomioon rikollisuutta koskevan keskustelun, jota julkisuudessa paljon käsitellään, on hyvä muistuttaa, että 90-luvulta lähtien kaikissa Pohjoismaissa on pääpiirteissään tilanne pysynyt hyvin muuttumattomana, Aromaa toteaa.

Pohjoismaiden suurin yhteinen ongelma on huumausainerikollisuudessa. Uusien EU-jäsenmaiden tultua, monet pelkäävät rajojen avautumisen tarkoittavan myös rikollisuuden lisääntymistä. Kriminaalipolitiikkaan perehtynyt Kauko Aromaa näkee, että itälaajentumisella saattaisi olla rikollisuuden suhteen enemmänkin myönteinen kuin kielteinen vaikutus.

EU:n laajentuminen uusilla jäsenmailla voi merkitä jopa rikostilanteen parempaa hallintaa, koska EU:n sisällä on voimakkaasti kehittyvä viranomaisyhteistyö sekä voimakkaasti kehitetyt uudet välineet puuttua rikolliseen toimintaan, Aromaa arvioi.

Pohjoismaissa ollaan menossa kohti kovempia otteita. Esimerkiksi tuomioden pidentämiset sekä rikollisvalvonnan lisääminen ovat listalla seuraavana.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 10.06.2004)

Lue myös:

    Uusimmat