Suomi voi saada EU:lta tukirahaa Microsoft-irtisanomisiin

Suomen viranomaiset voivat saada EU:lta tukirahaa Microsoft-irtisanomisten vuoksi esimerkiksi uudelleenkouluttamis- ja työllistämistoimiin.

EU:n työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaava komissaari Lazlo Andor aikoo selvittää mahdollisuuksia käyttää EU-rahoitusta irtisanomisten seurausten lieventämiseksi.

– Aion tavata Microsoftin edustajia mahdollisimman pian saadakseni lisätietoa suunnitelluista leikkauksista ja niiden sosiaalisten seurausten lieventämistoimenpiteistä. Aion myös selvittää tarkemmin, miten EU-rahoitusta voitaisiin käyttää irtisanottavien auttamiseksi, hän sanoo tiedotteessa.

Andor pitää tärkeänä myös Microsoftin yhteiskuntavastuun toteutumista.

– Tänään ilmoitettujen irtisanomisten kohteena oleville olisi annettava tukea uudelleenkouluttautumiseen ja tarvittaessa uuden työpaikan löytämiseen. Microsoft on kuitenkin sitoutunut suunnittelemaan yhdessä työntekijöiden edustajien ja Suomen valtion kanssa sopeuttamispaketteja ja tukemaan uudelleentyöllistymistä joko yhtiön sisällä tai muualla. 


Lue myös:

    Uusimmat