Suomi valmistautuu merirosvojahtiin Somaliassa

Somalian merirosvot ovat laajentaneet koko ajan hyökkäysaluettaan.

Suomi aikoo osallistua omalla sota-aluksella EU:n yhteiseen Atalanta-operaatioon eli merikuljetusten turvaamiseen ja merirosvojahtiin Somalian rannikolla. 120 suomalaissotilasta ja -reserviläistä lähtee miinalaiva Pohjanmaalla Intian valtamerelle ja Punaiselle merelle, jos eduskunta antaa uudelle rauhanturvaoperaatiolle suostumuksensa syksyllä. Halukkaita lähtijöitä on puolustusministeriön mukaan runsaasti. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, missä maassa suomalaisten mahdollisesti pidättämät merirosvot tuomittaisiin.

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päättivät kesäkuun alussa, että Suomen osallistumista yhdellä aluksella jo käynnissä olevaan EU:n Atalanta-operaatioon ryhdytään valmistelemaan. Lopullisesti kriisinhallintaoperaatiosta päättää eduskunta, jolle annetaan asiasta selonteko syksyllä. Joukuussa 2008 alkanut Atalanta on EU:n ensimmäinen merellä toteutettava kriisinhallintaoperaatio.

Suomi suunnittelee lähettävänsä Somalian vaarallisille vesille miinalaiva Pohjanmaan ja 120 vapaaehtoista upseeria ja reserviläistä ensi vuoden alusta 4-5 kuukaudeksi. Paikkoja ei ole vielä laitettu hakuun. Parhaillaan mietitään muun muassa laivalla työskentelevien tarkkoja työtehtäviä erilaisissa tilanteissa. Halukkaita lähtijöitä tuntuu kuitenkin olevan runsaasti, sillä esimerkiksi merivoimien esikuntaan on tullut paljon kyselyitä mukaanpääsystä. Suomalaiset haluavat kansainvälistä kokemusta tällaisistakin tehtävistä. Nyt Suomesta osallistuu Atalanta-operaatioon kolme sotilasta: kaksi operaation esikunnassa Englannissa ja yksi Afrikassa.

Missä pidätetyt tuomitaan?

Ennen syksyä pitää kuitenkin vielä ratkaista, missä maassa suomalaisten mahdollisesti pidättämät merirosvot tuomitaan. EU ja Kenia ovat sopineet pidätettyjen somalialaisten oikeudenkäynneistä Keniassa, ja parhaillaankin Keniassa odottaa arviolta 70 merirosvoa oikeuskäsittelyä. Kenia on myös jo tuominnut parikymmentä merirosvoa vankeuteen.

Lisäksi EU neuvottelee parhaillaan muidenkin maiden kanssa merirosvojen oikeudenkäynneistä. Suomeen merirosvo-oikeudenkäyntejä ei haluta.

- Me odotamme, että EU löytää sellaisen ratkaisun, että missään olosuhteissa pidätettyjä ei tuotaisi Suomeen tuomittavaksi, puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) sanoo.

Suomi haluaa myös varmistaa, ettei pidätettyjä lähetetä sellaisiin maihin, joissa on käytössä kuolemantuomio. Tästä oikeudellisesta puolesta on ollut tarkkana myös juristi ja perinteisesti ihmisoikeusasioista kiinnostunut presidentti Tarja Halonen.

Ruokaa nälänhätää kärsiville

Suomen osallistumista Atalanta-operaatioon perustellaan muun muassa YK:n ruokaohjelman WFP:n ruokalaivojen saattamisella turvallisesti perille. Atalanta-operaation suojissa on saatu ruokaa perille Somalian aliravituille jo satoja tuhansia tonneja. Osa ruoka-avusta on kuitenkin valunut maan erilaisille aseistautuneille ryhmille ja korruptoituneille virkamiehille. Erilaisten arvioiden mukaan jopa neljä miljoonaa somalialaista tarvitsee humanitaarista apua.

Merirosvot ovat laajentaneet iskujaan yhä kauemmaksi Intian valtamerelle ja merenkululle tärkeälle Adeninlahdelle. Tähän mennessä merirosvot ovat kuitenkin olleet enemmän kiinnostuneita kaupallisessa lastissa purjehtivista aluksista, ei YK:n ruokalaivoista.

Rauhanturvaajien määrä ei kasva

Operaatioon on varattu 10 miljoonaa euroa. Suomi kotiuttaa rauhanturvaajia Tsadista ja Kosovosta, joten rauhanturvaajien kokonaismäärä ei kasva. Jos eduskunta hyväksyy asian, miinalaiva Pohjanmaa suuntaa Afrikan sarveen ensi vuoden alussa. Osa 120 rauhanturvaajasta toimisi todennäköisesti miinalaiva Pohjanmaan huoltajina pienessä Djiboutin valtiossa Somalian pohjoispuolella, valtaosa laivalla. Rytke voi olla aikamoinen ilman merirosvojen hyökkäystäkin, sillä aallot voivat iskeä todella voimalla Intian valtamerellä.

Puolustusministeri Häkämiehen mukaan Suomi ei leiki maailmanpoliisia.

- Tämä on osa Suomen kansainvälisen vastuunkantamista. Me tiedämme Somalian nälänhädästä. Autamme heitä siellä, että se apu menee perille, Häkämies toteaa.

Katso Varpu Helpisen juttu

Lue myös:

    Uusimmat