Suomi vajosi virallisesti taantumaan

Suomi näyttää vajonneen niukasti taantumaan. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote supistui heinä-syyskuussa 0,1 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä.

Miinusta tuli myös oisena perättäisenä vuosineljänneksenä huhti-kesäkuun tapaan, joten virallisen määritelmän mukaan Suomi on taantumassa.

Tilastokeskuksen mukaan luvut tarkentuvat vielä myöhemmin, mikä saattaa kääntää kolmannen neljänneksen plussalle.

Yliaktuaari Pasi Koikkalaisen mukaan yllättävää on se, että talouden hiipuminen näkyy nyt myös palveluissa.

– Teollisuus ja rakentaminen alkoivat supistua jo aiemmin, mutta kolmannella neljänneksellä palvelut laskivat. Varsinkin kauppa oli miinuksella selvästi.

Eniten supistuivat rakentamisen ja kaupan tuotanto. Ne jäivät 2,1 prosenttia pienemmiksi kuin vuosi sitten. Teollisuuden tuotanto supistui 0,3 prosenttia ja palvelut 0,9 prosenttia.

Vuoden takaisesta bruttokansantuote supistui heinä-syyskuussa 1,2 prosenttia. Myös muut talouden tunnusluvut osoittivat alaspäin.

Vienti väheni kolmannella neljänneksellä vajaat kaksi prosenttia ja tuonti noin neljä prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Myös investoinnit olivat laskussa.

Ainoastaan yksityinen kulutus kasvoi hieman vuoden takaisesta.

Nollakasvun vuosi

Koko tänä vuonna bruttokansantuote kasvaa taloustutkijoiden arvioiden perusteella hieman tai pysyy viime vuoden tasolla. Tuoreimmissa ennusteissa suhdannepohjan arvioidaan ohittuneen loppuvuonna. Kasvu on hyvin hidasta, eikä se ole kovin nopeaa ensi vuonnakaan.

EU:n komissio ennakoi syksyn talouskatsauksessa, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 0,1 prosenttia ja ensi vuonna 0,8 prosenttia. Ennuste on samoilla linjoilla suomalaisten suhdannelaitosten näkemysten kanssa.

Suomessa julkaistut suhdanne-ennusteet vaihtelevat 1,5 prosentin kasvun ja 0,4 prosentin supistumisen välillä. Valtiovarainministeriö ennusti syksyn taloudellisessa katsauksessa bruttokansantuotteen kasvuksi 1,0 prosenttia.

Tuorein näkemys on Nordean katsaus. Pankki ennakoi tällä viikolla kasvun alkavan vahvistua. Se ennusti kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 0,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia. Vuonna 2014 päästäisiin jo 2,7 prosentin kasvuvauhtiin.

Pessimistisin on Pellervon taloustutkimuksen ennuste, vaikka PTT nosti sitä keväästä. Se ennakoi syksyllä bruttokansantuotteen supistuvan 0,4 prosenttia. Vahvinta kasvua ennustivat Suomen Pankki ja Palkansaajien tutkimuslaitos. Suomen Pankki kertoo tuoreimmat näkemyksensä julki ensi viikolla.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat