Suomi vaivoin kärkikymmenikköön kilpailukykyvertailussa

Sveitsiläistutkimuksessa Suomi arvioidaan kymmenenneksi kilpailukykyisimmäksi maaksi maailmassa. Sijoitustaan selvityksessä paransivat etenkin Intia ja Kiina.

Kansainvälinen vertailu kertoo Suomen kilpailukyvyn heikentyneen. Sveitsiläinen liikkeenjohdon koulutuslaitos IMD pitää nyt Suomea maailman kymmenenneksi kilpailukykyisimpänä maana. Vuosi sitten Suomi sijoittui vertailussa kuudenneksi ja vielä kolme vuotta sitten kolmanneksi.

Tämän vuoden sijoituksen lasku johtui Etlan tutkimusjohtajan Petri Rouvisen mukaan varsinkin yritysjohtajien arvioiden muutoksesta ja kaikkien neljän vertailussa käytetyn alaindeksin laskusta. Parhaimmillaan IMD:n kilpailukykyindeksi mittasi Suomen vuosina 1999-2003 joka vuosi maailman kolmanneksi kilpailukykyisimmäksi maaksi.

- Eniten sijoitusta heiluttivat viime vuonna yritysjohtajien mielialat ja muut kyselyyn perustuvat pehmeät muuttujat, totesi Rouvinen.

Niiden painoarvo IMD:n indeksissä on vajaa puolet. Pääosa arviosta perustuu neljään alaindeksiin. Alaindekseistä eniten Suomen sijoitus laski taloudellisessa menestyksessä, missä sijoitus laski 38. sijalle. Ykkössijalla Suomi oli koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa toimintaympäristössä.

Kiina ja Intia nousivat kohisten

Maailman kilpailukykyisin talous on IMD:n selvityksen mukaan edelleen Yhdysvallat. Sen jälkeen tulevat Hongkong, Singapore, Islanti ja Tanska. Suomen edellä ovat lisäksi Australia, Kanada, Sveitsi ja Luxemburg.

Irlanti nousi vertailussa 11. sijalle. Ruotsi oli 14. sijalla, Japani 17. sijalla, Britannia 21. sijalla ja Saksa 26. sijalla.

IMD:n tämän vuoden kilpailukykyvertailussa Kiina nousi kaksitoista sijaa 19. kilpailukykyisimmäksi taloudeksi ja Intia kymmenen sijaa 29. kilpailukykyisimmäksi taloudeksi. Venäjä pysyi vertailussa 54. sijalla. Vertailussa on mukana 52 maata ja 9 talousaluetta.

IMD:n ensi kerran tekemässä julkisen hallinnon toimivuusvertailussa Suomi sijoittui tänä vuonna parhaalle sijalle ennen Tanskaa.

- Näiden sijoitusten perusteella uudessa vertailussa näyttäisi olevan järkeä. Seuraavaksi parhaat sijat menevät kuitenkin Jordanialle, Slovakialle ja Venäjälle, jotka eivät ole niittäneet mainetta julkisen sektorin maan kilpailukykyä tukevilla toimilla, totesi Rouvinen.

Etlan ennustepäällikön Pasi Sorjosen mukaan ennakkotiedot vertailusta kuulostavat Suomen osalta aika hyvältä.

- Ei laisinkaan paha sijoitus, kommentoi hän tuloksia.

Sorjonenkin kiinnitti huomiota julkisen hallinnon toimivuuteen. Sijoitus heijastaa sitä, että Suomessa kaikki asiat yleensä toimivat hyvin. Sitä pitää kuitenkin edelleen parantaa, jotta saamme lisää ulkomaisia sijoituksia Suomeen, totesi Sorjonen.

Etla on IMD:n yhteistyökumppani. Rouvisen mukaan Etla avustaa tutkimuslaitosta yritysjohtajakyselyn toteuttamisessa ja tarkistaa pyynnöstä Suomea koskevia tietoja. Etla ei muuten osallistu raportin tai sen taustaselvitysten laadintaan, levittämiseen tai rahoittamiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat