Suomi tukee joukkojen sijoittamista Albaniaan ja Makedoniaan

Suomi tukee sotilasliitto Naton päätöstä ryhtyä valmistelemaan joukkojen sijoittamista Albaniaan ja Makedoniaan. Toimenpiteen tarkoituksena olisi estää Kosovon kriisin leviäminen.

Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg korosti perjantaina Luxemburgissa, että päätökset tähtäävät kriisin rauhanomaiseen ratkaisuun. Blomberg johti Suomen valtuuskuntaa Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston EAPC:n ulkoministerikokouksessa. EAPC kokoaa yhteen Naton ja sen kanssa rauhankumppanuusyhteistyössä olevat maat. Neuvosto perustettiin vuosi sitten Portugalissa. Perjantain kokouksen pääteemana olivat luottamusta lisäävät toimet ja konfliktien ennaltaehkäisy euroatlanttisella alueella. Blombergin mukaan EAPC:lla on näissä tehtävissä tärkeä osuus muiden järjestöjen, kuten YK:n ja Etyjin rinnalla.

Blomberg kertoi Suomen olevan hyvillään Naton päätöksestä jatkaa SFOR-operaatiotaan Bosniassa. Samalla jatkoa tulisi saada myös YK-johtoiselle Makedonian rauhanturvaoperaatiolle. EAPC:n ulkoministerit muistivat tuomita kokouksessa Intian ja Pakistanin ydinkokeet. Maita kehotettiin pidättäytymään uusista kokeista ja liittymään kansainväliseen ydinkoekieltosopimukseen.

Lue myös:

    Uusimmat