Suomi toteuttaa EU:n kriisipaketin tukitoimet pikaisesti

Suomi toteuttaa mahdollisimman nopeasti euroalueen maiden ja Britannian viikonvaihteessa sopimat yhteiset toimet rahoitusmarkkinoiden vakauden palauttamiseksi, kertoo valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.).

Mahdollisen tuen kokonaistarvetta ei Kataisen mukaan voi arvioida, koska pankeilla ei Suomessa ole samanlaisia ongelmia kuin muualla.

Katainen muistuttaa, että suomalainen pankkijärjestelmä on vakaalla pohjalla.

- Toimenpiteet valmistellaan siltä varalta, että pankit haluaisivat niihin turvautua, hän sanoo.

Kriisipakettiin sisältyvät euromaiden eilisen huippukokouksen päätöksen mukaisesti valtion takaukset pankkien uusille velkainstrumenteille, mahdolliset valtion pääomasijoitukset toimintakykyisiin pankkeihin ja kriisipankin pelastaminen valtiolta tulevan pääomituksen avulla.

Euroalueen yhteiset toimet muodostavat Kataisen mukaan todella raskaan sarjan toimenpidepaketin viime viikkoina "psykoottiseen epäluottamuksen tilaan" vaipuneiden markkinoiden vakauden palauttamiseksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat