Mainos

Suomi saanee pitää komissaarinsa

Euroopan unionin pienet jäsenmaat saanevat pitää komissaarin paikkansa lähitulevaisuudessakin. Asiasta päätetään kuitenkin lopullisesti Nizzan EU-huippukokouksessa joulukuussa.

Asia sai vahvistusta, kun EU-maiden edustajat käsittelivät komissaarien lukumäärää eilen illalla Brysselissä.
-Johtopäätökseni on se, että tämän hallitusten välisen konferenssin jälkeen Suomi saa pitää oman komissaarin, sanoi Antti Satuli, Suomen pysyvä EU-edustaja Brysselissä.

Ranskan ehdotus tyrmättiin

EU:n puheenjohtajamaa Ranska esitti kokouksessa supistettua komissiota, jossa olisi maittain kiertävät komissaarit. Suurista maista Saksa ja Espanja kuitenkin ilmoittivat, että ne eivät suostuisi ratkaisuun.
Lisäksi kaikki kymmenen pienintä EU-maata perustelivat vaatimusta omasta komissaarista sillä, että vain sitä kautta saadaan vahva komissio. Satulin mukaan maat eivät ole kertaakaan aikaisemmin esiintyneet yhtä yhtenäisenä rintamana.
-Vaihtoehto, jonka mukaan komissio oli pienempi kuin yksi jäsenmaata kohden, ei ole enää elossa oleva ehdotus, Satuli päätteli.

Komissaareja pohditaan vielä Nizzassa

Ministeritason kokous oli osa hallitusten välistä konferenssia, jossa päätetään EU:n rakenteiden uudistamisesta. Unionin on uudistettava nykyrakenteitaan voidakseen laajentua lähitulevaisuudessa jopa 28 maan yhteisöksi.
arkoituksena on, että suuret jäsenmaat luopuvat toisesta komissaaristaan. Vastineeksi ne saavat enemmän ääntenpainoa, kun ministerineuvostossa päätetään asioista. Saksalla, Ranskalla, Britannialla, Italialla ja Espanjalla on EU:n komissiossa tällä hetkellä kaksi komissaaria, muilla mailla yksi.

Ranska tuonee kuitenkin molemmat komission kokoonpanovaihtoehdot lokakuussa Biarritzin huippukokoukseen, jossa asia nousee seuraavan kerran esille. Satulin mukaan ratkaisu ei vastaa käydyn keskustelun sisältöä.
-Puheenjohtaja olisi voinut vetää sen johtopäätöksen, että komissaari per jäsenmaa, ja keskityttäisiin pohtimaan komission työn organisointia tehokkaaksi, Satuli sanoi.

(STT-MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.