Suomi saa pitää tiukemmat ympäristölakinsa

Euroopan unionin komission mukaan Suomen, Ruotsin ja Itävallan ei tarvitse tinkiä ympäristölainsäädännöstään, vaikka se onkin muita EU-maita tiukempi.

Komission edustaja Stina Emcke-Jensen kertoo, että maiden ei tarvitse alentaa omia ympäristövaatimuksiaan. Päätös merkitsee maille tärkeää voittoa. Komission päätös tarkoittaa sitä, että tästedes yritysten, jotka aikovat myydä tuotteitaan kyseisiin maihin, täytyy noudattaa tiukempia rajoituksia useiden vahingollisten kemikaalien pitoisuuksissa. Esimerkiksi elohopeaa sisältävät patterit on kielletty ja rikin sekä syöpää aiheuttavan bentseenin määrää moottoriöljyissä on rajoitettu.

Vuoden 1995 jäsenyysneuvotteluissa oleellinen vaatimus oli se, että Suomi, Ruotsi ja Itävalta saavat pitää omat rajoituksensa neljän vuoden ajan. Toiveena oli tuolloin, että EU saisi aikaan omat ympäristörajoituksensa, jotka olisivat sopusoinnussa reilun kilpailun periaatteen kanssa.
(STT-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat