Suomi putosi selvällä erolla yleisurheilun Superliigasta – suuri parannus viime visiitistä

Suomi putosi yleisurheilun Euroopan joukkuekilpailun Superliigasta. Se kilpailee kahden vuoden päästä seuraavissa kisoissa 1. divisioonassa. Viikonloppuna käytävissä 12 maan kisoissa Suomi oli toiseksi viimeinen pistein 190.

Parhaiten kisoissa suomalaisista onnistuivat parhaiten toisiksi lajeissaan tulleet Topi Raitanen (3000 m esteet) ja Simo Lipsanen (kolmiloikka). Myös kahdella matkalla (800m ja 1500m) urakoinut Sara Kuivisto onnistui mainiosti ollen molempien kilpailujen neljäs. Kasisatasella Kuivisto paineli oman ennätyksensä ja 1500 metrillä kauden parhaansa.

Superliigan voitti Puola 345 pisteellä. Se on sille ensimmäinen Superliigan voitto. Saksa ja Venäjä olivat aiemmin ainoat maat, jotka olivat yltäneet kilpailun voittoon. Toiseksi tuli Saksa pistein 317.5 ja kolmanneksi Ranska 316.5 pisteellä. Suomi saavutti viime kerralla Superliigassa vuonna 2015 149,5 pistettä ja oli samalla sijalla. Suomi nousi täksi vuodeksi mukaan Superliigaan ollen 1. divisioonan toinen.

Suomen lisäksi Superliigasta putosivat Sveitsi, Kreikka, Ruotsi ja Tshekki. Superliigan joukkuemäärää vähennetään kahdeksaan, siispä viisi maata putosi korkeimmasta sarjasta. Ainoana Superliigaan noussut oli Portugali, joka voitti 1. divisioonan.

Lue myös:

    Uusimmat