Suomi putosi kymmenen sijaa kilpailukykylistalla

Suomen talouden synkkä vuosi näkyy nyt myös kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Institute for Management Developmentin (IMD) julkistamassa vertailussa Suomi on pudonnut ennätysmäiset kymmenen sijaa. Uusi sijoitus on 19, kun Suomi viime vuonna ylsi yhdeksänneksi 58 maan listauksessa.

Pudotus selittyy ennen kaikkea bruttokansantuotteen ennätysmäisen rajulla kutistumisella ja julkisen talouden kasvaneella alijäämällä. Myös teollisuuden työvoimakustannusten nousu heikensi sijoitusta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtajan Petri Rouvisen mukaan maailmanlaajuinen talouden kriisi näkyy listalla, sillä vaihtelu on tavallista suurempaa.

Aasia on selviytynyt kriisistä hyvin, mikä näkyy kärkisijoilla. Ykkösenä on Singapore, perässä Hongkong ja Yhdysvallat.

Euroopan maista parhaiten sijoittuu Sveitsi, joka on neljännellä sijalla. Ruotsi ja Norja ovat säilyttäneet asemansa ja ovat kuudes ja yhdeksäs. Tanska on Suomen tapaan alamäessä ja on vaipunut kahdeksan sijaa kolmanneksitoista. Suomen kaltaisia syöksylaskijoita löytyy listalta muitakin, muun muassa Japani, Slovenia ja Slovakia.

Parhaimmillaan Suomi oli listan kakkonen vuonna 2002. Huonoin tähänastinen sijoitus on lamavuodelta 1993, jolloin Suomi oli tilalla 25.

Listauksilla viihdearvoa

Rouvisen mielestä sijoituksiin ei kannata tuijottaa liikaa, olivat ne hyviä tai huonoja. Tärkeämpää olisi analysoida kilpailukyvyn heikkouksia ja vahvuuksia. Hyvä sijoitus uhkaa luoda liiallista itsetyytyväisyyttä ja kuvitelman, ettei mitään tarvitse enää tehdä.

- Silloin, kun Suomi keikkui ykkösenä, kakkosena tai kolmosena ja ehdotettiin jotakin muutoksia, vastaus saattoi olla, että olemme jo ykkönen, emme tee mitään kun asiat ovat hienosti, Rouvinen kuvasi.

IMD:n lisäksi kilpailukykyluokituksia tekee myös Maailman talousfoorumi WEF, jonka tämän vuoden luokitus julkistetaan syksyllä. Viime vuonna Suomi oli tällä listalla kuudes. Rouvinen arvioi, että WEF:n listalla Suomen sijoitus tulee putoamaan vähemmän, jos ollenkaan, koska luokitukset perustuvat erilaisiin indikaattoreihin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat