Suomi pettynyt CIA-lentoa koskevaan selvitykseen

Tuomiojan mukaan vastaus on selvästi kopioitu identtisenä kaikille selvitystä pyytäneille Euroopan maille.

Suomi on pettynyt Yhdysvalloilta saamaansa vastaukseen, joka koskee epäillyn vankikuljetuskoneen käyntiä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Suomi sai vastauskirjeen eilen. Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan se on hyvin yleisluonteinen. Siitä ei käy ilmi, onko Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA kuljettanut terrorismista epäiltyjä paikasta toiseen Suomen kautta.

- Olemme pettyneitä. Asian kannalta olisi ollut parempi, jos siihen olisi saatu tarkempaa selvyyttä, Tuomioja sanoi.

Tuomiojan mukaan vastaus on selvästi kopioitu identtisenä kaikille selvitystä pyytäneille Euroopan maille. Teksti on sama, jonka esimerkiksi EU:n puheenjohtajamaa Britannia on saanut. Hän ei usko, että asiaan saadaan Yhdysvalloilta enää tarkempaa selvitystä.

Kirjeessä käydään lähinnä läpi sitä, mitä ulkoministeri Condoleezza Rice on epäilyistä julkisuudessakin todennut. Rice on painottanut, että Yhdysvallat noudattaa lakia eikä kohtele epäiltyjä alentavasti.

CIA:n on epäilty kuljettaneen viime vuosina vankeja säännöllisesti salaisiin vankiloihin Euroopan lentokenttien kautta. Suomen kohdalla epäily on koskenut vain yhtä lentoa.

Vankikuljetukseksi väitetty Hercules-kone kävi Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla pikavisiitillä toukokuun puolivälissä vuonna 2003. Kone tuli Frankfurtista ja matkasi Tukholmaan viipyen Suomessa vain reilun tunnin ajan. Kone oli ilmoitettu Yhdysvaltain suurlähetystön rahtilennoksi.

Suojelupoliisi pyysi asiasta selvitystä kaksi viikkoa sitten.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat