Mainos

Suomi osallistuu Pietarin viemäriremonttiin

Suomen ympäristöministeriö on osallistunut vajaalla kymmenellä miljoonalla Pietarin viemäriverkon hiljakkoin päättyneeseen saneerausurakkaan.

Kaikkiaan reilut 20 miljoonaa maksaneessa urakassa uusittiin kymmenen kilometriä Pietarin historiallisen keskustan alla sijaitsevia, pahoin vuotavia viemäriputkia. Suomi on pannut lähialuevaroja hankkeeseen siksi, että Pietarin jätevedet kuormittavat merkittävästi Suomenlahtea.

-Viemärit ovat niin huonossa kunnossa, ettei verkostoa voi sanoa olevan olemassa, vaan kysymys on imeytysjärjestelmästä, mikä valuttaa jätevedet pohjavesiin. Lisäksi Nevaan lasketaan jätevesiä suoraan 400 viemäriaukosta, Insituform Suomen toimitusjohtaja Sakari Kuikka kertoi Pietarissa tänään.

-Tarkoitus on saada verkosto niin hyvään kuntoon, että jätevedet voidaan johtaa puhdistamoille, ja sitä kautta Suomenlahden tila paranee, Kuikka selvitti.

Suomen lähialueveroista on tarkoitus jatkossakin rahoittaa Pietarin viemäriverkon kunnostusta. Myös Tanskalta, joka osallistui tämänkertaiseen hankkeeseen niinikään kymmenellä miljoonalla markalla, on luvassa lisäkruunuja.

Puolet töistä rahoittaa Pietarin vesi- ja viemärilaitos Vodokanal. Kunnostustyö on valtava, sillä kaupungin alla risteilee 500 kilometriä viemäriputkia, jotka valtaosin kaipaavat kohennusta. Vodokanalin varapääjohtaja Sergei Gumen lupasi tänään, että putkiremonttia tehdään jatkossa aiempaa ripeämpään tahtiin. Remontin takia Pietarin katuja ei ole tarvinnut repiä juurikaan auki, vaan uudet putket on ujutettu vanhojen sisälle Insituform-menetelmällä.

-Ensin putket puhdistetaan ja tutkitaan. Sitten niihin asennetaan pehmeä putki, joka on valmistettu imeyttämällä muovia polyesterhuopaan. Putki kovetetaan sitten lämpimällä vedellä, Kuikka kertoi.

Putkiurakkaa jatketaan tänä vuonna mm. Iisakin kirkon liepeillä. Alue on tuttua Kuikalle, sillä Insituform Suomi on ollut aiemmin saneeraamassa mm. Talvipalatsin alla sijaitsevia, englantilaisten 1740-luvulla tiilestä muuraamia viemäreitä. Hänen mukaansa ne olivat ikäänsä nähden varsin hyvässä kunnossa.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.