Suomi osallistuu Bosnia-operaatioon vahvalla panoksella

Rauhan turvaaminen Bosniassa siirtyy vuoden vaihteessa EU:n vastuulle. Kyseessä on unionin ensimmäinen sotilaallinen kriisinhallintatehtävä.

Suomi aikoo osallistua vahvalla panoksella rauhan turvaamiseen Bosnia-Hertsegovinassa sen jälkeen kun operaatio siirtyy sotilasliitto Natolta Euroopan unionin vastuulle ensi vuoden vaihteessa.

Operaatio on ensimmäinen vaativa sotilaallinen kriisinhallintatehtävä, jota EU johtaa.

- Meidän on nyt harrastettava yhteenlaskua, jotta voimme päättää, kuinka monta rauhanturvaajaa voimme irrottaa tehtävään. Panos tulee kuitenkin olemaan näkyvä, puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) sanoi Brysselissä tänään.

Suomella on käytössään noin tuhat rauhanturvaajaa, joista panos otetaan. Bosnian Sfor-joukoissa on kaikkiaan noin 7000 sotilasta.

Kääriäisen mukaan EU:n puolustusministerit antoivat kokouksessaan vahvan tuen operaation siirtämiselle unionin johtamaksi. Päätös siirron yleisestä konseptista pyritään tekemään EU:ssa vielä tässä kuussa.

Valmistelut ovat jo niin hyvässä vauhdissa, että lopullinen vahdinvaihto voidaan tehdä vuoden taitteessa. Lopullisesti asian ratkaisee Naton huippukokous Istanbulissa kesäkuun lopussa.

Puolustusministerit muistuttivat, että Bosnia on ensimmäinen todella vaativa sotilaallinen kriisinhallintakohde, jonka EU ottaa vastuulleen.

Kääriäinen korosti kollegoilleen, että työnjaon on oltava kristallinkirkas, jotta kentällä vältetään sekaannukset EU:n ja Naton välillä. Operaatio on EU:n johtama, mutta toiminta tukeutuu Naton voimavaroihin - lähinnä kalustoon. Yhdysvallat vastusti vielä viime vuonna vetovastuun siirtoa EU:lle. Kääriäinen vakuutti, ettei suurempia kitkoja enää ole.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat