Suomi odottaa pakolaisia Syyriasta

Sisäministeriön mukaan Suomi on varautunut vastaanottamaan syyrialaisia pakolaisia.

Suomi on ilmoittanut YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle, että se voi tarjota pakolaiskiintiöstään hätätapauspaikkoja syyrialaisille pakolaisille. UNHCR ei ole kuitenkaan toistaiseksi esittänyt syyrialaisia pakolaisia Suomeen uudelleensijoitettavaksi. Järjestön mukaan nk. hätäapukiintiöön tulisi ottaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat tapaukset.

Pakolaisjärjestöltä saadun tiedon mukaan valintatiimit ovat vasta nyt lähtemässä paikan päälle Syyriaan kartoittamaan pakolaisia uudelleensijoitusta varten.

Kuluvan vuoden aikana heinäkuun loppuun mennessä Suomesta on hakenut kansainvälistä suojelua 51 syyrialaista.

Suomi on myöntänyt tähän mennessä Syyrian humanitaariseen kriisiin noin 12 miljoonaa euroa, josta valtaosan tämän vuoden aikana.

– Seuraamme huolestuneina Syyrian tilanteen kehitystä ja käymme sisäministeriöstä jatkuvaa keskustelua UNHCR:n kanssa siitä, miten Suomi voisi auttaa syyrialaisia, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen. – Tuki jakautuu sekä Syyriaan että lähialueiden syyrialaispakolaisille.

Suomi on sitoutunut ottamaan vastaan pakolaiskiintiössä vuosittain henkilöitä, joita UNHCR on esittänyt uudelleen sijoitettavaksi. Tämän vuoden kiintiö on 750 henkilöä, joista 100 paikkaa varataan hätätapauksille.

(MTV3)

Ulkoministeri Erkki Tuomioja keskustelee Syyrian tilanteesta huomenna kello 7.39 MTV3:n Huomenta Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat