Suomi nousemassa eurooppalaiseksi laskettelumaaksi

Suomen hiihtokeskusyhdistyksen mukaan Suomi on nousemassa uskottavaksi eurooppalaiseksi laskettelumaaksi.

Suomi on nousemassa hyvää vauhtia uskottavaksi eurooppalaiseksi laskettelumaaksi. Viime talvikautena ulkomaisten asiakkaiden määrä kasvoi Suomen hiihtokeskuksissa liki kymmenen prosenttia, selviää Taloustutkimuksen tuoreesta hiihtokeskustutkimuksesta. Kaikkiaan Suomessa kävi 129000 ulkomaalaista laskettelijaa.

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Sari Tollet kertoo, että Pohjois-Suomen laskettelukeskukset vetävät erityisesti venäläisiä ja brittejä. Hän näkee, että tulevaisuudessa ulkomaalaiset laskettelijat tuovat laskettelukeskuksien voitoista yhä suuremman osan.

- Pohjoisessa laskettelukeskusten valttina on se, että lunta riittää. Apua on myös siitä, että Suomi tunnetaan talviurheilumaana varsin hyvin, Tollet sanoo.

Tollet kehuu, että ulkomaalaiset käyttävät hiihtokeskusten palveluita erittäin monipuolisesti. Hiihtokeskuksissa tekeminen ei jää pelkästään lasketteluun tai lumilautailuun.

- Venäläiset käyttävät hiihtokeskuksissa paljon rahaa. Se näkyy muun muassa siinä, että he käyttävät kaikkia niitä palveluita, joita keskuksessa on tarjolla, Tollet sanoo.

Laskettelu myös suomalaisten mieleen

Taloustutkimuksen selvityksen mukaan laskettelun suosio kasvaa myös Suomessa. Viime vuoden aikana suosio kasvoi reilut kaksi prosenttia.

Suomalaisista 1,3 miljoonaa kertoo harrastavansa laskettelua. Käytännössä se ei näy, sillä rinteeseen heistä ehtii noin 600 000. Tolletin mukaan myös tämä on hiihtokeskusten mahdollisuus: kuinka aktivoida laskettelukansa myös suksille ja rinteeseen.

Suomessa laskettelu on eritysasemassa, sillä se vaikuttaa koko talvimatkailun kehittymiseen.

Viime talvikautena Lapin hiihtokeskukset tekivät ennätystuloksen, mutta Etelä-Suomen alueella tulos oli noin 30 prosenttia edellisvuotta heikompi. Viime vuoden hissilippumyynti oli 35,5 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat