Suomi niitti taas huonoa mainetta liian pitkällä oikeusjutulla

Suomi on taas saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) langettavan tuomion liian pitkästä oikeudenkäynnistä.

Jutussa oli kysymys tapahtumista vuosituhannen alussa, jolloin 1931 syntyneen suomalaismiehen kimppuun hyökättiin. Hänen 1958 syntynyt poikansa meni auttamaan isäänsä miesjoukkoa vastaan ja sai itsekin vammoja. Välikohtauksen yhteydessä kamera ja matkapuhelin hajosivat.

Asia eteni poliisin tutkittavaksi ja lopulta Iisalmen käräjäoikeuteen sekä sieltä Itä-Suomen hovioikeuteen. Prosessi kesti kaikkiaan miltei seitsemän vuotta ja kymmenen kuukautta kolmessa eri oikeusasteessa.

Isä ja poika veivät jutun EIT:hen. EIT määräsi valtion korvaamaan kummallekin 3 000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta sekä yhteisesti vajaat 2 000 euroa oikeudenkäyntikuluista.

Suomi on saanut selvästi enemmän langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa kuin muut Pohjoismaat. Tilaston mukaan Suomelle on kertynyt yli sata tuomiota vuodesta 1959 vuoteen 2009.

Edellisen kerran Suomi sai tuomion pitkäksi venähtäneestä oikeusjutusta viime viikolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat