Suomi neuvottelee alueiden vuokraamisesta ulkomaiden sotilaskäyttöön

Useilla Euroopan mailla on haluja vuokrata Suomesta harjoitusalueita ja koulutuspalveluja sotilaskäyttöön.

Suomi käy parhaillaan neuvotteluja alueiden vuokraamista muiden EU-maiden sotilaskäyttöön.

Turun Sanomien mukaan Suomen ja Puolan välillä käydään paraikaa neuvotteluja puolalaisten hävittäjälentäjien kouluttamisesta Kauhavalla. Hollanti on puolestaan tiedustellut, voitaisiinko Enontekiön aluetta käyttää hollantilaisten sotilashelikopterien harjoitusalueena.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) sanoo lehden haastattelussa sunnuntaina, että Suomi itse panostaa aktiivisimmin Kauhavaan. Siitä yritetään saada yksi Euroopan sotilasilmailun yhteisistä koulutuskeskuksista. Valttina on Keski-Eurooppaa huomattavasti väljempi ilmatila.

Harjoitusalueiden vuokraamisen muille on ottanut esille puolustusvoimien johto. Tällaisella toiminnalla on Kääriäisen mukaan puolustusvoimille taloudellista merkitystä, mutta vaikutus on suurin itse paikkakunnalle.

Suomen kilpailijaksi on jo tulossa Ruotsi, jonka mittava säästöohjelma on jättämässä tyhjäksi runsaasti varuskuntia.

Suhteet Yhdysvaltoihin kunnossa

Yhdysvalloista viime viikolla palannut Kääriäinen vakuuttaa haastattelussa, että Suomen maine tai yhteistyösuhteet eivät ole kärsineet maailmalla sen enempää miinakiellosta kuin presidentti Tarja Halosen ulkopoliittisen linjankaan vuoksi.

- Selkeä vaikutelma on, että suhteet ovat kunnossa ja yhteistyö on sangen tiivistä. Suomi sai sekä Washingtonissa että YK:ssa vahvaa tunnustusta rauhanturvatoiminnastaaan ja kriisinhallinnasta niin Balkanilla kuin Afganistanissakin.

Kääriäinen muistutti, että Suomesta vierailee Yhdysvalloissa tämän kevään aikana presidentti, useita ministereitä, eduskunnan puhemies sekä eduskunnan valtuuskuntia.

Kääriäinen sanoi, ettei puolustusministeri Donald Rumsfeld esittänyt Suomelle mitään konkreettisia pyyntöjä Irakin suhteen. Sen sijaan Yhdysvallat on Kääriäisen mukaan kiinnittämässä suuria toiveita YK:n roolin vahvistamiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat