Suomi mukana lepakoiden suojeluohjelmassa

Suomi on liittynyt eurooppalaisia lepakoita koskevaan suojelusopimukseen, joka tulee voimaan huomenna. Kaikki Suomessa esiintyvät yhdeksän lepakkolajia kuuluvat sopimuksen piiriin. Suojelusopimus ei edellytä suomalaisen lainsäädännön muuttamista, koska kaikki lepakot on nykyisinkin rauhoitettu luonnonsuojelulain perusteella.

Sopimus edellyttää kuitenkin Suomen ympäristöviranomaisilta nykyistä kattavampaa selvitystä lepakoiden suojelun kannalta tärkeistä paikoista. Tietoa tarvitaan myös lepakoiden talvehtimispaikoista. Suomen lepakoista yleisin on pohjanlepakko, jota tavataan Hangosta aina Norjan Ruijan saakka. Harvinaisimpia lepakoita on ripsisiippa, jota on tavattu vain muutamasta paikasta etelärannikolla.

Ns. Lontoon sopimuksella suojellaan Euroopan lepakkokantoja ja niiden elinympäristöjä sekä edistetään alueen lepakkokantojen tutkimusta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat